Posliinitehtaassa (Forsman)
Posliinitehtaassa. Kirjoittanut Carl Snoilsky |
Pohjalaiselle suom. Kaarlo Forsman. |
- Posliinitehtaass’ ilomielin näin
- ma, kuinka työmies puuhas hikipäin,
- sitkeetä savee leipoin käsillään,
- siks’ kuin sai kannut, vadit syntymään.
- Lasintees valkoinen ei kopeile
- sa vati, vaan mull’ loistat hopeelle;
- mull’ ootte köyhät kannut kalliimmat
- kuin herraspöytäin loisto-astiat.
- Oi halvat astiat, teitä ihailen:
- te tuhansittain kohta kuljetten
- käs’työläisen ja talonpoian luo,
- joill’ työ ei pitkää ruokarauhaa suo.
- Mua turha kiilto alkaa suututtaa:
- ei kansa kaipaa roinaa koreaa.
- Mut terve käs’, mi luopi hiljakseen
- työst’ uupuneille kansalaisilleen!
- Niin terve joka outo käs’, mi luo
- maljalle muodon, josta voimaa juo
- janoonsa kiirehesti lämmin suu,
- kun työnsä homma hetkeks’ seisahtuu!
- Tuo käsi, mielestämme arvoton,
- se paljo tärkeämpi meitä on,
- kun sivistyksen vaahtoporeita
- puhumme vain – sanoja koreita.
- Oi kenpä vois niin luoda runollen
- tuon halvan muodon kansantajuisen,
- jok’ antaa kotiruuan mehuisan
- täytteeksi näljän, vaan ei hekkuman!
- Mik’ onni, jos sun luoda sallittais
- se malja, josta kaikki juoda sais
- ne tuhannet, kut laulua janoaa
- syvästä aian lähteest’ uhkuvaa!
Lähde: Pohjalainen 24.1.1890.