Pompeji ja Herkulanum
Pompeji ja Herkulanum. Kirjoittanut Friedrich Schiller |
Suomentanut Gustaf Gideon Forsman. |
- Oi, mikä ihme! Maa, rukoilimme me lähteitä sulta,
- Mut mitä meille sun helmasi tuo esihin?
- Oisiko kuilussakin elämää, asuneekohan laavan
- Kätkössä uus’ suku viel? Tuoko se hukkunut on?
- Tulkate katselemaan, väki Kreikan ja Rooman, jo löytyy
- Pompeji, taas raketaan kaupunki Herkulehen.
- Päätyjä vierettäin kohoaa, iso porticus näyttää
- Pylväs-käytäviaän; oi, elo luokate sill’!
- Auki on laaja teaatteri; seitsemäst’ portista sinne
- Joukot aaltoavat syöksyköhöt sisähän.
- Näyttelijät esihin! Atrides, täyttäös uhri;
- Kööri Orestea nyt hirveä seuratkohon.
- Kunniakaan, se vie mihin? Fōrum tunnettu onko?
- Tuomiotuolilla, kas, nuo mitä miehiä on?
- Kirvehet kannelkaa etupäässä te liktorit, menköön
- Prētori tuomitsemaan, kantaja saapukohon.
- Puhtoiset kadut aukenevat, kivitettynä kulkee
- Soukka ja korkea tie vieressä huonehien.
- Suojellen näkyviin katot pistävät, kammiot kauniit
- Kuin tutut ympäröivät kartanon yksinäisen.
- Luukut aukaiskaa nopeaan, lukitut ovet myöskin.
- Synkeän yön ajakoon päivä, se hilpeä, pois.
- Kas, kuinka kaartelevat somat penkit seiniä, kuinka
- Marmorilattiakin kirjava kimmeltelee!
- Tuoreina kiiltelevät värit hehkuvat seinässä vielä;
- Missä on taituri? Hän pensselin juur’ pani pois.
- Viljavat, nesteiset hedelmät, sulo kukkaset myöskin
- Köynnöksen tekevät viehättävän ihanaks.
- Tässäpä luikahtaa, kädessään kori täytetty, Amor,
- Purpuraviiniä tuoss’ hengettäret pusertaa.
- Hurjana tanssivi Bakkantinna, se nukkuvi tuossa.
- Väijyvä Fauni ei viel’ katsonut tarpehekseen.
- Häälyen yhdellä polvella, hän kentauroa nopsaa
- Huimana pyörittää, sauvalla sit’ ajelee.
- Kiirehtikää, pojat, het’! Somat astiat tuossa on. Menkää,
- Impyet, kaatamahan ruukkuhun Etrurian!
- Tässähän kolmijalka on komeoiden sphinksien päällä.
- Orjat, hoi, arinaan tehkäte valkea het’!
- Ostele, on raha tässä, min mynttäsi mahtava Titus.
- Tässäpä vaaka on, kas, painoki tallella on.
- Loistava kynttilä pankate oivahan kynttiläjalkaan,
- Lamppuhun myös valakaa öljyä kiiltelevää. –
- Kas, mitä lippahass’ on! Koristuksia kirkkaita kullast’
- Lahjoittaa sinullen, neitinen, sulhosi sun.
- Viekää morsian kylpyhyn, voiteita tässä on vielä,
- On ruse-ainettakin kristalli-pullossa viel’.
- Kuss’ ovat miehet? vanhukset? Museossa on koossa
- Oivallinen kokous kalliita kääryjä viel’.
- Tässä on rihveli kirjoittaakseni, on vaha-taulut.
- Ei kadonnut mitäkään, kaikki on kätkenyt maa.
- Haltijat huoneiden tulevat näkyviin sekä myöskin
- Kaikki ne muut jumalat; miks papit poissa on vaan?
- Heiluttaapi caduceustaan somareitinen Hermes,
- Sittepä lentävi sen käistä Victoria koht’.
- Alttarit seisovat vielä, oi tulkate, oi viritelkää!
- Uhratkaa jumalall’, kauan jo kaipasi hän.
Lähde: Forsman, Gustaf Gideon 1882: Pohjolan puolukoita: keräymä runoja, suomennoksia ja alkuperäisiä, sepinnyt G. G. F. G. W. Edlund, Helsinki.