Polttavin silmin.

Kirjoittanut Hilja Tamminen


Ennen kun tuskat raasteli kovin,
soi kyynelet lohdutustaan.
Polttavin silmin, polttavin povin
nyt tuijotan yöhön mustaan.
Paljon mä ihmisten kovuutta itkin,
myös lempeni suuren vuoksi.
Lapseni hautaa ruohoista kitkin,
niin kyynelvirrat juoksi.
Aartehet nuo sinihelteiden lienen
jo tuhlannut kuiviin asti.
Itseni tähden, suruni pienen
ne virtasi vuolahasti.
Tulivat vainot, verinen tuho,
ja heimoni hukkui peru.
Rinnassa mulla nyt hyinen uho,
ei pisarta yhtään heru.
Polttavin silmin, polttavin povin
ma tuijotan, yö on musta.
Rintaani tuskat raastavat kovin
ei itkusta huojennusta.


Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.