Pois malja!

Kirjoittanut Hilja Pärssinen


Tämä aika sun vaativi kasvattamaan
jaloks’ suureksi tahtosi, tuntos.
Tämä aika sun vaativi uhraamaan
hyväks’ veljien intosi, kuntos.
Vaan vieläkö raukkana viipyä voit
ilomaljojen kurjien luona?
Sä henkesi hehkunko sammua soit,
kuin halpa se ois vain kuona.
Nyt juuri kun tarmoa tarvittais,
sinä etsitkö huumetta hurjaa?
Nyt juuri kun kahleita katkoa sais,
sinä suositko orjuutta kurjaa?
Sinä maljasi juotko, kun kansamme jo
väkijuomien orjana huokaa?
Se raataa, sä tuhlata saatatko,
kun sillä ei kylliksi ruokaa?
Noin, nuoriso, noinko sä heikko liet,
ja pienetkö pyyttehes yhä?
Oi konsa sä huomaat aattehen tiet
ja kussa on kutsusi pyhä?
Niin konsapa sumu sun silmistäs
on poistuva päivän tieltä,
ja konsapa tuntehet itsessäs
sinä intoa, urhojen mieltä?
– Kas silloin maljat ne hylkäät pois
ja riennät hoivaksi heikon.
ja jos kuka kurjana sortunut ois,
näät hänessä ihmisveikon.
Mut tuntosi tervehen, nuorekkaan
sinä uhraat suurehen taistoon.
Ja turvaat uskoa oikeaan,
luot tietoa kansasi vaistoon.
Ja työstäsi jalosta kerran on
niin kasvava kaunis laiho. –
Ylös, nuoriso! Tulkosi taistelohon,
kun maassa on murhe ja kaiho!

Viipuri, 1902.


Lähde: Liinamaa, Hilja 1908: Lausuttavia runoja. V. Työväen sanomalehti o. y., Helsinki.