Poikaiset.
(Ruottista Suomennettu)
Kirjoittanut anonyymi


b. 1.

Mä muistan ajan muinan
Ja sen – kuin eiläsen,
Kuin rauha täytti rinnan
Ja ilo askelen;
Ei synti saanut sia
Eik’ murhe minusa,
Vaan läksyn luettua
Menoni mielusa.

b. 2.

Suusani oli ilo
Ruumisa raittius.
Sielusa asui sulo
Ja hyvän halaus;
Kaikki remusat pojat
Koht’ olit veljeni,
Sisaren nuoret nejot
Ja ämmät äitini.

b. 3.

Mä muistan kedot myöskin
Joit’ muinen niitettiin,
Joisa mä leikit laskin
Ja mieheks’ kiiteltiin;
Ne monet pila – menot
Kauniilla kesillä,
Hatuisa pienet perhot
Ja punan poskilla.

b. 4.

Juonisa kavaloisa
Ei mennyt mieleni,
Kaikisa kumpaneisa
Näin jalot veljeni;
Ei pitkä tora tietty
Ei sydän salattu,
Kuin korvapuusti lyöty
Niin viha vaikettu.

b. 5.

En säätyin eroitusta
Nähnyt näin’ päivinä,
Herroja halvemmista
Ei eroitettuna;
Keskellä ilo – leikin
Se meistä pojista
Kuin kauvimmas löi kopin
Mainioin miehistä.

b. 6.

Totuudell’ tuomittihin
Viat ja ansiot,
Oikeudell’ arvatiihin
Nopainkin nakannot;
Sen köyhän kerjäläisen
Voitellen riemuttiin
Jos kumo kuningaisen
Kuin Herrald’ sivuttiin.

b. 7.

Kyll’ valitukset kuultiin
Sydämmen surusta,
Jos lyötiin eli luultiin
Ketään kumpaneista;
Ihana oli ilon’
Takasin tulleelle
Ainoan palan jaon
Sill’ surulliselle.

b. 8.

Vaan nuoruuteni Veljet
Ah aika muuttuva!
En teitä enään tunnet
Te että minua;
Jo miehiks’ joutuneet
On pojat muinaset
Ruasta riitaunehet
Viroista vihaiset.

b. 9.

Kymmentä neljä vuotta
Jo vaivois eläneet,
Vastasta vuori tietä
Onnians etsineet,
Mit’ auttaa arvon merkki
Jong’ perään pyöritään
Kuin sydän kylmä sykki
Ja kasvot kellataan.

C[arl]. S[axa].

Pappi Papin Poika Pohjolasta.


Lähde: Turun Wiikko-Sanomat 26.5.1827.