Pohjatuuli

Kirjoittanut Aleksis Kivi


Syyskuun päivä on ja raikas pohjatuuli
Vuorten harjanteilta huminalla kiitää,
Pilvivuorii harmait’ alas kiiritellen
Summan Pimentolan maasta. Hurja leikki
Onpi taivaan kannen alla: sumutornit
Siellä nousee, kaatuu, koska taistelevat
Sotasankarit ja hirveet louhikäärmeet.
Ankarasti Tapiolan kannel kaikuu;
Lempeen koivun seppele, tuo kellastunut,
Alas riistotaan ja lehdet sinkoilevat
Ympär’ avaruutta, koska myrskyt riehuu,
Kosket kuohuvina jyskyy, paimensavu
Niitun kantoisella kummull’ levotonna
Tuonne tänne kiertelee, ja kurkiliuta,
Niinkuin lumiaura, sineyttä kyntää,
Kiirehtien päivän maihin helteisihin. –
Ulos kohti pohjaa nuorukainen lähtee
Temmellykseen myrskyjen, ja sydämmensä
Urheasti sykkyy, ylös rinta kohoo,
Hengittäen ilman viileätä virtaa,
Veden väljän aaltoa kuin hauki nielee,
Koska paahtehesta pataman hän pääsee.
Uljaasti hän astuu, kultanummen povi
Alla kumahtelee; ylös kunnahalle
Käypi vastavirrassa hän pohjatuulen.
Ja hän seisoo viimein kunnaan kiirehellä,
Josta katse kauvas Pohjolahan ehtii;
Näkeväsi luulet tarinojen mailman,
Siintävät siell’ Lapin sammaleiset vuoret.
Jalon kartanon myös näät ja halaviston
Juhlallisen, tuulessa mi kumartelee;
Neito nuori, ihana kuin kevät-aamu,
Väikkyilevi halaviston hämärässä,
Ruusu kauniin kartanon tän kukastossa.
Kenpä poimasee tän ruusun? Kelle suotiin
Onni häntä kiinnittämään povehensa?
Nuorukainen, joka kunnahalla seisoo
Pohjatuulessa, hän neidon lemmen voitti.
Heidän sieluns’ yhdessä käy lakkaamatta
Sekä laaksoiss’ että vuotehella pilvein
Iankaikkisuuden sinitanterelle.
Kaunis ruusu halavien hyminässä
Päänsä uneksien alas kallistavi,
Unissansa hymyilee, ja nuorukainen
Pohjatuuless’ kultanummen kunnahalla
Ylös päänsä nostaa; kirkkaast’ otsa loistaa;
Lemmen hourauksessa hän lausuilevi:
»Riehu, onnen tuuli, raikas pohjatuuli,
Riehu vapaast’ ympär’ poskieni tulta,
Puhaltaen kultain kotokartanosta.
Hänen nä’in, hämärässä yrttitarhan
Korkeen halaviston suojass’ astelee hän
Ylkää muistellen, ja kultakiharansa
Loiskeilevat tuiman tuulen siipein alla.
Riehu vapaast’ ympär’ poskieni tulta,
Puhaltaen kultain kotokartanosta».


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.