Pohjatuuli
Pohjatuuli Kirjoittanut Aleksis Kivi |
- Syyskuun päivä on ja raikas pohjatuuli
- Vuorten harjanteilta huminalla kiitää,
- Pilvivuorii harmait’ alas kiiritellen
- Summan Pimentolan maasta. Hurja leikki
- Onpi taivaan kannen alla: sumutornit
- Siellä nousee, kaatuu, koska taistelevat
- Sotasankarit ja hirveet louhikäärmeet.
- Ankarasti Tapiolan kannel kaikuu;
- Lempeen koivun seppele, tuo kellastunut,
- Alas riistotaan ja lehdet sinkoilevat
- Ympär’ avaruutta, koska myrskyt riehuu,
- Kosket kuohuvina jyskyy, paimensavu
- Niitun kantoisella kummull’ levotonna
- Tuonne tänne kiertelee, ja kurkiliuta,
- Niinkuin lumiaura, sineyttä kyntää,
- Kiirehtien päivän maihin helteisihin. –
- Ulos kohti pohjaa nuorukainen lähtee
- Temmellykseen myrskyjen, ja sydämmensä
- Urheasti sykkyy, ylös rinta kohoo,
- Hengittäen ilman viileätä virtaa,
- Veden väljän aaltoa kuin hauki nielee,
- Koska paahtehesta pataman hän pääsee.
- Uljaasti hän astuu, kultanummen povi
- Alla kumahtelee; ylös kunnahalle
- Käypi vastavirrassa hän pohjatuulen.
- Ja hän seisoo viimein kunnaan kiirehellä,
- Josta katse kauvas Pohjolahan ehtii;
- Näkeväsi luulet tarinojen mailman,
- Siintävät siell’ Lapin sammaleiset vuoret.
- Jalon kartanon myös näät ja halaviston
- Juhlallisen, tuulessa mi kumartelee;
- Neito nuori, ihana kuin kevät-aamu,
- Väikkyilevi halaviston hämärässä,
- Ruusu kauniin kartanon tän kukastossa.
- Kenpä poimasee tän ruusun? Kelle suotiin
- Onni häntä kiinnittämään povehensa?
- Nuorukainen, joka kunnahalla seisoo
- Pohjatuulessa, hän neidon lemmen voitti.
- Heidän sieluns’ yhdessä käy lakkaamatta
- Sekä laaksoiss’ että vuotehella pilvein
- Iankaikkisuuden sinitanterelle.
- Kaunis ruusu halavien hyminässä
- Päänsä uneksien alas kallistavi,
- Unissansa hymyilee, ja nuorukainen
- Pohjatuuless’ kultanummen kunnahalla
- Ylös päänsä nostaa; kirkkaast’ otsa loistaa;
- Lemmen hourauksessa hän lausuilevi:
- »Riehu, onnen tuuli, raikas pohjatuuli,
- Riehu vapaast’ ympär’ poskieni tulta,
- Puhaltaen kultain kotokartanosta.
- Hänen nä’in, hämärässä yrttitarhan
- Korkeen halaviston suojass’ astelee hän
- Ylkää muistellen, ja kultakiharansa
- Loiskeilevat tuiman tuulen siipein alla.
- Riehu vapaast’ ympär’ poskieni tulta,
- Puhaltaen kultain kotokartanosta».
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.