Pohjalainen

Pohjalainen.
(Ruotsista mukailtu.)
Kirjoittanut anonyymi
Suomentanut Antero Warelius.


Ilta-ruskon loistamalla
Nuorukaisen istuvan
Kaukasella Lounamaalla
Mieli juohtuu Pohjolaan.
Lakso kaunis on, ja siellä
Visertäävät lintuset;
Hän se huokaa: ”Ah jos vielä
Maani saisin entiset.
Suomessa ei viinapuita
Lehtevöitä katsella’
Viikunoita taikka muita
Hedelmöitä kohdata’.
Mutta kuuset sorjat, roimat,
Vuoret jylhät suosittaa
Sydäntäni; Luonnon voimat
Todistaavat miehuutta.
Pohjan mäjet mäntynensä,
Härmä-helmet oksilla
Kutsuvat mun lemmellänsä’;
Heit’ en taida’ unhoittaa’.
Elämässä, kuolemassa
Rakas mull’ on Pohjanmaa,
Sydämessä puhtahassa
Tunto siell’ on liikkuva.
Neito siellä punahuuli,
Puna poski, lämpönen
Rinta on, ja talvituuli
Hoito voiman miehisen.”


Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 2. maaliskuuta s. 1. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 28.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.