Pirkon joulukirkko

Pirkon joulukirkko. Kirjoittanut Immi Hellén

Kuusi tuoksuu, pienten piiri pyörii.

Äiti lasten iloks häärii, hyörii,

kattaa pöydän herkuin runsahin.

Yhtyy lasten leikkiin taattokin.

Tuvan täyttää valo joulupuusta.

Lahjat lentää ukin kontin suusta.

Osansa jo kukin saanut on,

valtaa mielet riemu rajaton.

Heikin hepo vallatonna kirmaa,

nähty ennen ei näin varsaa virmaa.

Sinisilmät Liisan loistavat,

kun sai sukset somat, sujakat.

Viimein Nukkumatti hiipii joukkoon,

pieni Ulla uinahti jo loukkoon.

Nukke uinuu hänen rinnallaan.

Kohta kaikki lepää vuoteillaan.

Nukkua ei tohdi pieni Pirkko:

Mitä jos ei heräis joulukirkkoon.

Viime vuonna kävi hälle niin.

Nousee, käy jo juhlapukimiin

Katsoo talviyöhön ikkunasta,

siellä juhlaa vietetähän vasta!

Tähtein loiston hanki heijastaa. –

Pirkko kuulee siipeinsuhinaa.

Tuolta, tuolta kaukaa, korkealta

sinitaivaan kaarikaton alta

lapsen korvaan kantaa säveleet

ensi jouluyönä kaikuneet.

Tuntee tutun tuolla joulutähden,

syttyy sydän lapsen näitä nähden.

Siell’ on kaunein joulusatukin

kirjoitettu taivaan tähtihin.

Hartahana seuraa lapsi noita

tähtitarhain juhlakarkeloita.

Riemu siellä suurempi on vaan

kuin on ilot, riemut kaikki maan.

Korkealla tuolla silmä Pirkon

näkee joulupuun ja joulukirkon.

Sielunsiivin hän on mukana

tähtitarhain joulukirkossa.

---

Aamuvarhain konsa pieni Pirkko.

Ruunan reessä ajaa joulukirkkoon,

on kuin tähtein riemu mukaan sais,

on kuin lapsensydän aavistais:

Kaikki, mik’ on maassa kaunihinta,

puhtain riemu, minkä tuntee rinta

taivaan heijastusta se on vaan,

myöskin kirkko tuolla kummullaan.

1927.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.