Pikkunen Salome

Pikkunen Salome. Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

Koko maailman tahtoisin rikki

ja kahtia revästä näin.

Ja jos silmäni vihasta itki,

lyö tulta ne jälkeen päin.

Ja ulapan äärellä seisten

mä myrskyä uhmailen.

Ja salaman taivaalta lyöden

vain taivasta herjaisen.

Ja sormeni timanteilla

myös tyyntä mä kiusailen

ja voileipäleikkiä vanhaa

vain rannalta viskailen.

Ei nimeni kaunis, kuulu,

mut varttani hierotaan.

Ja exotiikkaa imin,

jo niin mua vierotaan.

Kas taivas on mulle suonut,

mitä jumalat rakastaa.

Ja hetki on mulle luonut,

mitä tuhannet tavoittaa.

Ja jos kruunun kerran saisin,

niin narrit ruoskisin,

ja sitten heidät veisin

taas maskeraateihin.

Sinä viimenen narriparka,

joka seuraani innoin hait,

olet kaikkein halvin hölmö,

mut minut viimein nait.

Ja vaikka ma sulle nauran,

niin luonani usein käy.

Ma aina laulaen tanssin,

ei suruja meillä näy.

Lähde: Pennanen, Ain’Eliisabeth 1907: Tschandalan vanki. Otava, Helsinki.