Pikku Kalle

Pikku Kalle Kehtolaulu Kirjoittanut Erik Johan Stagnelius

Suomentanut Matti Järvinen.

Pikku Kalle miekka

Vasemmalla kupeellaan

Rientää ritariretkelle

Taistellakseen peikkoa vastaan.

Valkea on hänen hevosensa,

Kultakoristeinen liivinsä,

Sulat liehuvat hatussa.

Minna seisoo peilinsä ääressä,

Kiiltelee tähden lailla,

Palmikoi helmiä hiuksiinsa

Ja ajattelee Kallea.

Kaunis on Kallen neito,

Valkea kuin lumi,

Punainen kuin laakson ruusu.

Pikku Kalle ravaa

Laukaten ympäri maailmaa,

Yli jyrkkien kallioiden,

Niittyjen, vuorten ja hautojen.

Komeasti hän kulkee,

Linnoja hän valtaa,

Kaupunkeja ja kyliä hän voittaa.

Minna istuu tasaisesti

Päivän loppuun asti kamarissaan,

Kiristää silkkikankaan

Kaaren kehikoiden väliin,

Tikkaa siihen

Valkeita ja sinisiä,

Punaisia ja kullankeltaisia ruusuja.

Pikku Kalle juo

Kuninkaan salissa makeita viinejä.

Poreet kuplivat pikarissa

Kirkkaina kuin rubiinit.

Uljas hän on,

Tähtiä hän kantaa,

Tähtiä ja nauhaa takin päällä.

Isänsä puistossa joskus

Pikku Minna kuljeksii

Kukka kädessään,

Kalle mielessään.

Poski punottaa,

Keveänä kuin kauris

Minna leijailee pensaikoissa.

Pikku Kalle, ketterä ja reipas,

Syöksyy hevosensa selkään,

Matkaa yli vuorten ja mäkien

Ja kiiruhtaa Minnan luokse.

Tytöt näkevät

Ratsastuksen ja

Kiljahtavat ratsun viilettäessä.

Pikku Kalle, ylhäinen ja suuri,

Astuu saliin,

Minna seisoo äitinsä vieressä

Ja niiaa ritarille.

Kiihkeänä ja rakastuneena

Minna ajattelee näin:

Kristus suokoon, että olisin ritarin oma!