Pikku Kalle
Kehtolaulu
Kirjoittanut Erik Johan Stagnelius
Suomentanut Matti Järvinen.


Pikku Kalle miekka
Vasemmalla kupeellaan
Rientää ritariretkelle
Taistellakseen peikkoa vastaan.
Valkea on hänen hevosensa,
Kultakoristeinen liivinsä,
Sulat liehuvat hatussa.
Minna seisoo peilinsä ääressä,
Kiiltelee tähden lailla,
Palmikoi helmiä hiuksiinsa
Ja ajattelee Kallea.
Kaunis on Kallen neito,
Valkea kuin lumi,
Punainen kuin laakson ruusu.
Pikku Kalle ravaa
Laukaten ympäri maailmaa,
Yli jyrkkien kallioiden,
Niittyjen, vuorten ja hautojen.
Komeasti hän kulkee,
Linnoja hän valtaa,
Kaupunkeja ja kyliä hän voittaa.
Minna istuu tasaisesti
Päivän loppuun asti kamarissaan,
Kiristää silkkikankaan
Kaaren kehikoiden väliin,
Tikkaa siihen
Valkeita ja sinisiä,
Punaisia ja kullankeltaisia ruusuja.
Pikku Kalle juo
Kuninkaan salissa makeita viinejä.
Poreet kuplivat pikarissa
Kirkkaina kuin rubiinit.
Uljas hän on,
Tähtiä hän kantaa,
Tähtiä ja nauhaa takin päällä.
Isänsä puistossa joskus
Pikku Minna kuljeksii
Kukka kädessään,
Kalle mielessään.
Poski punottaa,
Keveänä kuin kauris
Minna leijailee pensaikoissa.
Pikku Kalle, ketterä ja reipas,
Syöksyy hevosensa selkään,
Matkaa yli vuorten ja mäkien
Ja kiiruhtaa Minnan luokse.
Tytöt näkevät
Ratsastuksen ja
Kiljahtavat ratsun viilettäessä.
Pikku Kalle, ylhäinen ja suuri,
Astuu saliin,
Minna seisoo äitinsä vieressä
Ja niiaa ritarille.
Kiihkeänä ja rakastuneena
Minna ajattelee näin:
Kristus suokoon, että olisin ritarin oma!