Pikku Elsa.

Kirjoittanut Antti Mäkinen


»Ällös itke, isä armas,
Enkel’ ihanainen
Äidin hiljaa ylös viepi;
Puku loistavainen
Siellä annetahan, kannel
Kultainen ja uusi
Virsi kaikuu – äiti, siell’ on
Kaunis joulukuusi.»
Siten lausui pikku Elsa
Äidin vuotehella,
Pyyhkieli kyyneleitä
Pikku kätösellä.
Mutta murhe katkerampi
Isän mielen voitti:
Turhaanpa hän kyyneleitä
Pidätellä koitti.
»Etpä isä, eikä äiti
Tiedä eikä kuule:
Äidin rakas Vapahtaja
Vie, kun emme luule.
Oi! Hän laskee loistavasta
Alas taivahasta,
Kantaaksensa helmassansa
Äidin maailmasta.»
Autuaasti hymyellen
Kuuli sairas näitä,
Mutta isän sydämmellen
Laski talven jäitä.
Pieni Elsa ennusteli
Oikein. – Äiti kuoli:
Suru mielet anasteli,
Rinnat täytti huoli.
Mutta kaihon kaikkialla
Vallitessa:»Saamme,»
Sanoo Elsa, »vielä nähdä
Äiti vainajaamme.
Sillä lausahtipa äiti:
Taivahassa kerran
Kohtaamme, jos hyvin teette,
Käytte teitä Herran!»
Isä pyyhki kyynelensä,
Antoi Elsan suuta:
»Rakas lapsi, kiitos Herran,
Eipä tämä muuta –
Pieni ero – lyhyt aika;
Ehkä Isä korjaa
Murheellisen majoihinsa,
Eloon kuolon orjaa.»


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.