Piijan jenkka
| Piijan jenkka. Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen |
1.
muokkaa- Herranjesta!
- Kahdeksannesta
- kello jo käydä litkuttaa.
- Vaiva on mulla,
- orjuutetulla,
- rouva kun lähtöni vitkuttaa.
- Kantaa ja laittaa
- nostaa ja taittaa
- saan minä iltaan myöhäseen.
- Rintani sykkii,
- kiukkua lykkii,
- kun en jo ehdi kyöhäseen
- taivahan alle
- kaunoisalle
- kummulle vierellä kirkkaan veen,
- missä on riemu,
- karkelo, kiemu,
- laulelot nousee taivaiseen.
2.
muokkaa- Vasta kun kehnyt
- kaikki oun tehnyt,
- saanut rouvalta toria,
- saan minä mennä. –
- Päälleni lennä
- orrelta pukuni koria!
- Takia heilin
- edessä peilin
- laittelen kulmille kiharat.
- Varmaan se hellä
- silmyellä
- huomaa ne koukkeet ihanat!
- Kasvoni hohtaa.
- Katseessa kohtaa
- loistoa syvää ja lempeää.
- Huulissa uutta
- kuumekkuutta
- armasta varten on hempeää.
- Jessus sentään!
- Pääsis jos lentään
- ylitsi peltojen, taivalten,
- kankahan laitaan
- missä hän aitaan
- nojaa armasta outellen!
3.
muokkaa- Silmät sen hohtaa,
- katseeni kohtaa,
- hertasta huulensa hymynnee.
- Meitä on kaksi.
- Rattoisaksi
- lintuset matkamme laulelee.
- Mennähän hyppyyn.
- Leukansa nyppyyn
- salaa ma säihkyen vilkasen:
- siinä on karvaa,
- tuuhetta, harvaa...
- Rintani värisee kutkuillen.
- Viikset hän laittaa –
- vyötöni taittaa –
- vasemman poskeni vierehen.
- Kutitus huima...
- Kirkaus tuima
- tulvii metsähän kaikuen.
- Sitä hän säikkyy –
- rintani läikkyy –
- päästävi poveni irralleen.
- Poika se paha
- mitään ei maha!
- Astua uskallan rinnalleen.
4.
muokkaa- Yksi ja kaksi –
- rakkaammaksi
- yhä hän tuntuvi minulle.
- Lintusen lailla
- lentäsin mailla,
- jos olis siipinä riemu se.
- Lauluksi lyödään.
- Namuja syödään.
- Mieli on niin kuin irrallaan.
- Kaipaa ei ketää,
- isää ei setää,
- ollessa hänen rinnallaan.
- Kouransa lämmin
- kiihkeämmin
- kättäni hentoa puristaa.
- Hehkua liitää
- suonihin kiitää,
- vereni villinä huristaa.
5.
muokkaa- Soittopa kaikuu,
- vastahan raikuu.
- Jalka sen tuntee, hytkähtää.
- Katseeni kääntyy,
- silmäänsä jääntyy,
- hauskasti ruumiissa nytkähtää.
- Mielet se lumoo.
- Puoleksi kumoo
- poikani minut nojalleen.
- Partahan asti
- rakkahasti
- taivutan otsani armaiseen.
- Hänenpä kanssaan
- kauvan ma tanssaan.
- Hellemmin mieltäni hivelee,
- kulta kun muistaa
- kättäni puistaa,
- vyötäsi... sistäni pitelee.
- Hei lali lalla!
- Ompa kuin alla
- tuntisi kallion kiikkuvan,
- huojuissa soiton
- onnelan koiton
- meille kahdelle liikkuvan.
6.
muokkaa- Tanssi kun lakkaa
- sorja hän pakkaa
- seuraani, saattaen kotia.
- Taasen, kun tullaan
- lehvien lullaan,
- armasta kuulen kuisketta.
- »Omani oisit,
- istua soisit,
- hetken vierellä viipyä».
- Lehvien alla
- nuortevalla
- nurmella näkyy viehettä.
- Nestehet juoksee.
- Kukkaset tuoksee.
- Ilma on hertas hengittää.
- Lintunen laulaa.
- Poikani kaulaa
- koskee ja kätösen lengittää
- selkäni yli.
- Vahva sen syli
- povea lujasti likistää.
- Kuinkapa voikaa
- sellaista poikaa
- karkuhun siitä vilistää!
- Vereni kiehuu,
- lehti kun liehuu
- haavan oksalla herkkyen.
- Armaani halaa.
- Aivankuin palaa
- huulilla hellä suukkonen.
7.
muokkaa- Voi sitä paikkaa!
- Laulanta raikkaa
- vieläpä tyyneessä aamuyön.
- Ihmiset varmaan
- suvisen armaan
- aikana unohtaa unten vyön.
- Käyskennellään.
- Kiire ei kellään,
- kohta kun alkaa aamunkoi;
- yötä se poistaa,
- kaunosna loistaa,
- rantoja laajoja purpuroi.
8.
muokkaa- Sitähän varmaan
- vierelle armaan
- jäin minä lehtohon outtamaan.
- Kasvot se kultaa,
- katsehet tultaa,
- antaissa luomishehkujaan.
9.
muokkaa- Siellä kun liekkii,
- vienosti viekkii
- meillekin hellät hyvästit:
- väikkeissä valon
- näämme jo talon,
- missä on kuistit kaunihit.
- Sinnepä hiivin.
- Hetkisen viivin
- Kultani kanssa portailla.
- Viimeinen kuisku.
- Muistoksi muisku.
- Aika on meillä erota.
10.
muokkaa- Sinne hän poistuu.
- Mieleeni toistuu
- matka ja sulhoni soria.
- Tähden sen armaan
- aamulla varmaan
- saan minä rouvalta toria.
Lähde: Valpas-Hänninen, Edvard 1904: Arkkiveisuja y. m. vetänyt viisi itse Ee Vuu Vessu. Helsinki.