Pihlajanmarjat

Pihlajanmarjat. Kirjoittanut Arvid Genetz

Metsäss’ seisovi mullen mieluhinen

             pihlaja sorja,

Juuret kiinsi se Suomen tanterehen,

             latva sen norja

Huojuin pyrkielee päin tai vähäsen

             korkoamaan,

Eik’ ole puu tuo ainoankaan

             tarhurin orja.

Kevään tultua taas kun kostuen maa

             nestehen suopi,

Uuden ain’ elon-innon pihlaja saa,

             voimoa juopi,

Rintaa maan imiellen uhkuavaa;

             karttuvi syy

Runkohon uus, puu lehteytyy,

             kukkia tuopi.

Niihin kun kesäpäivän koskevi suu,

             ruskovat marjat,

Kohdakkoin punanaan on yltähän puu;

             lintujen karjat

Kilvoin pihlajan ääreen parveutuu,

             terttuja syö;

Marjoja maistain leikkiä lyö

             lapsien sarjat.

Syyskin vaikka jo saa, vaikk’ inkuvi säät

             maall’ avaralla,

Noit’ ei marjoja haittaa huutehet, jäät,

             ei pane halla:

Kylmäin vasta ne täysin kypsenevät,

             konsa jo on

Kultaiset lehdet pihlajikon

             jäätehen alla.

---

Niin myös olkohot myöhään raikahuneen

             lauluni teelmät,

Maallein joita ma nöyräst’ tarjoelen,

             virtteni veelmät,

Joihin koottuna kaikk’ on rakkauten’:

             syntymämaan

Nuoriso käyköön poimimahan

             hintelät heelmät!

1889.

Lähde: Jännes, Arvi 1889: Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi. Weilin & Göös’in Osakeyhtiö, Helsinki.