Pietari Brahen juhlassa
| Pietari Brahen juhlassa. Kirjoittanut Antti Törneroos |
– Pietari Brahen juhlassa Jyväskylässä lausui ylioppilas Häggman seuraavan maisteri Tuokon sepittämän runon:
- On ollut aika, jolloin Suomen kansa
- Vanhemman veljensä ja johtajansa
- Levitti kunniaa yl’ Europan.
- Hän verta vuoti eestä suuren Kustaan –
- Siin’ uhraava hän seuras kutsumustaan –
- Mut tätä teki hän kuin armahan
- Veljensä eestä. Hän sai kalleimman,
- Jaloimman lahjan veljelt’ taistelustaan.
- Tää veli vanhemp’ antoi veljellensä
- Sivistyksensä, lemmen sydämensä,
- Jaloimman antoi hälle poi’istaan,
- Jok’ kunnollansa saatti hengen valon
- Valaisemaan kautt’ aution sen salon,
- Mis,’ aik’ ol’ öinen vielä vallassaan.
- Niin, mikä kallihint’ on päällä maan,
- Sen, Suomi, sait sä toimesta sen jalon.
- Siis ihme ei, jos mielin, kielin koittaa
- Jalointa miestään Suomi kunnioittaa
- Pääst’ ajan kaksisata vuotisen –
- Tää Suomi, jok’ on velimaalleen muuri
- Sodissa ollut, mut sielt’ tuskin juuri
- Moist’ toist’ on saanut, joka sydämen
- Ois koittanut sill’ innoll’ onnehen
- Koroittaa häntä, niinkuin mies tää suuri.
- Kuin sydämessään häntä Suomi kantaa,
- Se muistopatsaan myös nyt hälle antaa. –
- Mink’, isänmaa, sa saatkin kohtalon,
- Ja tulevaisuuttas mi sua kohtaa,
- Mies suurimmasta suurinkin jos johtaa
- Ja onnes aika siin’ ois verraton,
- Tok’ aikas kirkkain ”kreivin aika” on
- Ja taivaallas ain’ nimi Brahe hohtaa!