Pietari Brahe’n juhlassa Viipurissa lokak. 31 p. 1880 luettu runo

Pietari Brahe’n juhlassa Viipurissa lokak. 31 p. 1880 luettu runo. Kirjoittanut J. H. Erkko

Ei suomalainen syntyään,

Mut meidän maata lempimään

Hän oppi omanansa.

Ja Suomen toivot, tarpehet

Hän tutki, täytti puuttehet

Kuin isä lapseltansa.

Ol’ isä maalle tosiaan,

Ja säästämättä vaivojaan

Hän hoiti armastansa.

Vaikk’ ylhäisen ain’ arvonsa

Hän muisti – ”kreivin aikana”,

Ei unhoittanut kansa.

Ja Suomen suloutta hän

Niin mielin, kielin lempivän,

Kuin maamme lapsi, näytti.

Ett’ ylistellen innoissaan

Hän toivotuilla aarteillaan

Jo silloin Suomen täytti.

Kuin ennushenki, Suomenmaan

Hän kuningasten kunniaan

Jo aikanansa nosti.

Ja minkä toivoi, tahtoi, sen

Hän valtavasti puuhaten

Töin, toimin meille osti.

Hän missä kulki, kukkaseen

Maa puhkes’ hänen muistokseen,

Niin tiukkui askelensa,

Vaan tiedon valolähtehen,

Tuon kukkienkin kukkasen,

Sai Aura rannallensa.

Kun kerran jätti meidän maan,

Sen rakkahana linnassaan

Tok’ ijän kaiken kantoi.

Ja Suomen kansa omakseen

Myös hänen sulki sydämeen

Ja isän nimen antoi.

On vieraskin meill’ omainen,

Kun Suomeamme palvellen

Hän yhtyy henkehemme;

Ja toivojamme aikanaan

Ken valmis onpi valvomaan,

Hän on kuin omaisemme.

Ei Suomen mies hän syntyään,

Mut meitä oppi lempimään

Ja johti rientojamme;

Siks’ ylistää ja rakastaa

Ain’ omanansa Suomenmaa

Nyt Pietar Brahe’amme.

Lähde: Sanomia Turusta 6.11.1880.