Pieni metsämies

Pieni metsämies. Kirjoittanut Immi Hellén

Pien’ Lauri läksi metsällen,

hän pisti päähän myssyn

ja miehen lailla kätehen

hän otti jousipyssyn.

Hihei, nyt näätte sankarin,

hei, tulkaa, jänöjukat!

Saa tulla vaikka karhukin

ja vaikka korven hukat.

Näin hihkuen ja huudellen

hän kulkee teitä karjan,

hän maistaa vettä lähtehen,

syö mättähältä marjan.

Kas honganoksa heilahtaa,

käy rapse: rati, riti.

Nyt Laurin pyssy paukahtaa,

ja läheltä se piti.

– Ah voi, se onkin orava,

suo anteeks – karhuks luulin,

kun ripsettä ja rapsetta

ma hongikosta kuulin.

– Ei, karhu astuu raskaammin,

kuin minun pieni jalkan’,

vaan kosk’et, kosk’et ampunut,

niin tästä saat sä palkan.

Ja käpy kaunis singahtaa

juur’ kohti Laurin nenää,

ja Lauri lupaa: oravaa

en ammu koskaan enää.

Niin joutuu ahon laitahan

se pieni pyssymiesi,

ja siinä alla katajan

on jänön kotiliesi.

Nyt kanervikko rapsahtaa,

hän näkee selän harmaan,

ja taaskin pyssy paukahtaa

– se korven hukka varmaan.

Vaan jänö virkkaa hädissään:

– Ken metsämiesi lienet,

saat multa viedä vaikka pään,

vaan säästä pojat pienet.

– En poikiasi ammu, en,

ma ammun korven hukkaa.

Ja jänö Laurin etehen

tuo monta poikarukkaa.

– En ammu ainoata, en,

vaikk’ oisi niitä sata!

Ja kaikki pienet Laurillen

ne tekee kunniata.

Nyt kääntyy Lauri lähtemään:

– Vaan mikäs tumma tuolla?

Ja sankar’ suuri säikähtää,

niin ett’ on aivan kuolla.

Se kontio kai karvainen

mi metsikössä makaa,

vaan sankar’ luonnon rohkaisee

ja ampuu kiven takaa.

Huhei, nyt turkkiin tuuheaan

se lentää Laurin nuoli.

Ei liiku peto paikaltaan,

se varmaan siihen kuoli.

Nyt Lauri kiitää kotihin

ja kertoo sankarmiellä:

– Ma ammuin metsän karhunkin,

se kuolleena on siellä.

Vaan kun on ilta ehtinyt

ja karja kotiin liikkuu,

niin ruskolehmän kyljessä

se Laurin nuoli kiikkuu.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.