Pieni Helena

Pieni Helena Kirjoittanut Saima Harmaja

Sairas pieni ja tuskainen,

ken ois lähtöäs surrut?

Tauti kauhea nääntäen

oli rintaasi purrut.

Täällä äitisi eksynyt

hennon hylkäsi armaan.

Siellä vartovat hyväilyt

joka pienoista varmaan.

Vailla painoa, autuas,

leikit pyhillä teillä,

parvi kuultava seuranas,

ilona enkeleillä.

Hymyy kukkulat kultaiset,

niissä loistaen liikut,

sädeperhoja ajelet,

sateenkaarella kiikut.

Siivin välkkyvin sukellat

syvälle taivaan veteen.

Tähdet ripsissä kohoat

pilvilaivojen eteen.

Ulan langeten loistossaan

kastetuoksuja vasten

aukoo unikot keinujaan

nukkua taivaan lasten.

Lähde: Harmaja, Saima 1936: Hunnutettu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.