Pidoissa.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Kun leikki käy keskelle ystävien
Ja sormiss’ on mehuisat maljat,
Niin juo’os sa huolesi haihdutellen,
On hetket niin hupaisat harvat.
Sun riemus’ on ruusu, se puhkevi nyt,
Vaan huomenna kuihtuvi maahan.
Iloitse kun seuraan oot kerkeynyt,
Ja tiedä sen loppunsa saavan.
Ken kaivaten muistais ei mennehiä?
Siis juomass’ äl’ istu sä nukkuin.
Sä nauti vaan silmäsi räpäystä,
Ja riemuitse seurassa tuttuin.
Sä murhees ja toivosi maljassa juo,
Se täytä ja tyhjennä aina;
Vaan mielenki tahtons hallita suo,
Tok leikkiä höysteeksi lainaa.
Siis ensiksi maljamme emännälle:
Mi riemumme hänettä oisi?
Ja sittenpä maljamme isännälle:
Mi miehuuden hänettä toisi?
Ja malja ja laulu heit’ yhdistäköön,
Kun kaunihin liiton on tehneet.
Kuin viina ja myrtti he mielistyköön,
He taivahan töitä on nähneet.
Siin’ isäntä arvonsa osottakoon,
Ett’ täyteiset maljat ei puutu,
Ja pikaisen muutoksen toimittakoon,
Ett’ei toki vierahat suutu.
Vaan ennen kuin ehtii hän kilkattamaan,
Me juoman jo ehdimme saada,
Ja tyttöimme maljoja kallistetaan,
Mit meille on – kalliimmat maata.

–rkk– [J. H. Erkko].


Lähde: Suomalainen Wirallinen Lehti 7.10.1869.