Petetty neito.

Kirjoittanut J. G. Dahlman


Kukka kasvoi kaunokainen
Kesä-nurmen pinnalla,
Toivon taimi ihanainen
Siskojensa rinnalla.
Keviästi kevä-tuuli
Sai sen latvan häilymään,
Vaikka aina kukka luuli
Ruusujensa säilyvän.
Soimais aina siskojansa,
Ylpeili hän itsestään,
Kääntänyt ei niskojansa
Koskaan heitä näkemään.
Niin hän kasvoi kaunihisti,
Kasvoi kesän kaunihin;
Mutta mato myrkyn pisti
Kukka-ruusun juurihin.
Valkeni sen kaunis varsi,
Lakastui se kukkanen.
Ylpeys näin kaikki karsii, –
Kuule, neito rukkanen!

J. G. D[ahlman]–n.


Lähde: Sanomia Turusta 26.8.1864.