Pessimismiä.

Kirjoittanut Hilja Pärssinen


Hitaasti väistyy hanget huhtikuun,
ja raskahasti pilvet liikahtaa.
Lumellaan talvi kietoo metsän puun,
jäävaippa järven selkää verhoaa.
Vain vaivoin aurinkoisen vilahdus
leviää yli kahlehditun maan.
Käy hiljainen ja mykkä huokaus
kuin ihmisen, mi hautoo murheitaan.
Nyt liekö ketään, joka seisahtuu
ja katsein toivehikkain tähyää
ja suven kukkasista uneksuu,
kuvaset keksii, joit ei toiset nää.
Ketäänkö lie, mi kuulee sävelet
etäisten ehompien seutujen? –
On kylmää, sulamatta kinokset
ja niitten alla maa niin saastainen.


Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.