Perhosen synty (1870)
Perhosen synty. (Katolilaisen tarinan mukaan. Mnemosyne 1820.) Kirjoittanut Abraham Poppius |
- Neitsyt Maria emonen
- Kerran käyskeli kesällä
- Niitun nurmella ihanan;
- Kävi tuulta tuntemassa,
- Ilmoja ihailemassa,
- Pienen poikansa keralla.
- Viimein lehdossa levähti,
- Pimennossa pihlajaisen,
- Tuomen kukkivan kuvassa.
- Poika pienoinen sylihin,
- Kultakukkia kuletti,
- Sitoi niistä seppeleisen,
- Kruunun ruusuista rakensi,
- Sillä solmesi somasti
- Äitin päätä päärlytöntä,
- Kulmia kullattomia.
- Mutta muistipa Maria,
- Emo kaunis ennustuksen,
- Koska siunaten Simeon,
- Sylin pienoista pidellen,
- Oli julki julistanut:
- ”Sinun sielusi lävitse,
- Pitää kerran miekan käymän
- Tämän tähden lapsukaisen!”
- Silmistä sinertävistä
- Siitä kyynelet sirahti.
- Mutta poikanen poloista,
- Maammon maallista sydäntä,
- Käsin kaulahan karaten,
- Lohdutteli lempeästi.
- Äsken tuosta äiti tunsi
- Itse taivasten isännän
- Asuskelevan alaalla,
- Köyhän syntisen sevässä.
- Maiden, merten kauhistukset
- Katosivat kaikkinensa,
- Taivas täytti yksinänsä
- Äitin synkeän sydämen.
- Suru suli silmäsistä
- Kiehuviksi kyyneliksi,
- Kyynelkarpaleet tipahti
- Nurmikolle nukkaiselle.
- Henki heinihin heräsi,
- Sydän syttyi kukkasihin;
- Perhosina pienoisina,
- Sinervinä, siintävinä
- Kirjavina, kiiltävinä
- Lehahtivat lentämähän,
- Kiertäin päätä päärlytöintä.
Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.