Pekkalan veljet

Kirjoittanut Yrjö Weijola


Kai tunnet Pekkalan poikia?
Vai et? Siis kerron heistä.
Niin kahta erimallista
ei yhdestä tikusta veistä.
Ne samana päivänä housut sai
ja siitä päivästä huomasi kai,
että luonto se on,
että luonto se on,
joka tikanpojan puuhun vetää.
Kun Antti kuusihin kurotti
ja laulaen oksalla kiikkui,
niin Jermo nurmessa jurotti
ja tuskin paikalta liikkui.
Kun Antti painissa nauroi vain,
niin Jermo leikistä suuttui ain,
sillä luonto se on,
sillä luonto se on,
joka tikanpojan puuhun vetää.
Heti uudelta aidan seipääseen
jäi Antin housuista pala,
mut Jermo hän astui varoen
ja ryömi aidan ala.
Kävi Jermo vitsoja ennustaan,
mut Antti se nauroi housujaan,
sillä luonto se on,
sillä luonto se on,
joka tikanpojan puuhun vetää.
Ja kinkereille kun tultihin,
niin Jermo se luki ja ryki,
mut Antti virnisti papillekin
ja kanttorin liepeestä nyki.
Sai tukkapöllyn hän vietävän,
ei näyttänyt pastori tietävän,
että luonto se on,
että luonto se on,
joka tikanpojan puuhun vetää.
Ja kirkkomäellä pyhäisin
kovin paljon väkeä kohtaa.
On siellä tyttöjä kauniitakin
ja kattuunihuivit hohtaa.
Ja Jermo kun astui kainona,
niin Antti riiasi likkoja,
sillä luonto se on,
sillä luonto se on,
joka tikanpojan puuhun vetää.
On Jermosta tullut pastori jo
ja saarnassa syntejä parjaa,
mut Antilla suuri on kartano
ja vaimo ja muoskat ja karjaa.
Ja Jermo kun säälii maailmaa,
niin Antti nauraa ja rallattaa,
sillä luonto se on,
sillä luonto se on,
joka tikanpojan puuhun vetää.
Nyt veljistä näistä mä kerron juur
tämän sievän jutun teillen,
sillä Jermosta tullut on herra suur,
hän saarnasi vaalia eilen,
ja Antti hartaana kuunteli,
mut ummisti silmät ja nukahti,
sillä luonto se on,
sillä luonto se on,
joka tikanpojan puuhun vetää.

Karsikko, 1905.


Lähde: Lausuntarunoja nuorelle väelle: lausuntaohjeita ja 250 lausuttavaa runoa. 1958. Neljäs painos. Toimittaneet Eero Salola ja Eino Keskinen. Somistanut G. Paaer. Osakeyhtiö Valistus, Helsinki.