Peilin edessä

Peilin edessä. Kirjoittanut Antti Mäkinen

Äiti lapsinensa

Peilin edess’ on.

Lapsi kuvallensa

Hymyy, verraton

Ilo pienen sielun

Täyttää; ääntelee,

Puhuu, viittaa poi’ut,

Päätä kääntelee.

»Katsos, äiti, lasta!»

Yhä nauraa – oi!

Sepäs ilo vasta,

Kun sen nähdä voi!

Hän ei kuvajaista

Tunne, muotoaan

Omaa, nauravaista

Pikku narriaan.

Äiti seisoo, katsoo,

Katsoo yhtenään –

Kyynel kiiluu kirkas

Hänen silmässään.

Miksi? Mikä kumma

Surun synnyttää?

Äidin ajatukset

Seikan selvittää:

Kuinka monta onkaan,

Jotka arvoaan,

Kunniaa ja kuorta,

Ulkoloistoaan

Kumartaa ja katsoo

Lapsimaisna vaan,

Itsetuntemista

Vailla kokonaan!

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.