Peili ja marakatti

Peili ja marakatti.

Kirjoittanut Ivan Krylov

Marakatti kuvan kasvoistansa
peilistä kun näki, jalallansa
karhun kylkeen nyhjää hiljakseen:
»Katsohan», hän kuiskaa kummilleen,
»mikä tuokin kuvatus lie tuolla
peilin takapuolla?
Millaiset on sillä irvistykset, hypyt,
kuinka rumat kasvojensa rypyt!
Harmista mä varmaan kuolisin,
vähänkin jos näköisensä olisin.
Mutta, kuten tiedät, suvussani monta
moist’ on irvinaamaa onnetonta.
Annas muistutella –
voin ne vaikka sormin luetella...»
»Ennenkuin sä niitä ryhdyt laskemaan,
tarkastaisit paremminkin itseäsi vaan», –
vastaa karhu suorasukaisesti tähän.
Mutta neuvollensa suodaan huomiota vähän.

Tähän tarinaan
esimerkkejä on paljon saatavissa:
kukaan tuntea ei tahdo satiirissa
itseänsä.
Eilenkin sen vasta näin:
ettei Paavo ole puhdas käsiltänsä –
tunnetaan;
mutta Paavolle kun lahjuksista luetaan –
Paavo salavihkaa viittaa Pekkaan päin.

Lähde: Slaavilaisten kirjallisuuksien kultainen kirja. 1936. Toimittanut V. K. Trast. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.