Paperileija.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


«Kas, Fannyni, katso, kun juoksen,
se kiitäen vain kohoaa;
vaan sormeni yksikin luoksen’
sen taas alas ilmasta saa».
Ja langasta kuljetti riemuiten hän
nyt lehtisen siivikkähän.
Kas, myrskyssä kutriset lentää.
Vain pilvihin silmäten hän
yli kankahan, kantojen entää,
kylän lapsia jäljissähän.
Hän leijansa näin ylemmäks yhä vaan
sai ilmahan korkenemaan.
Hei! – huudahti Fannykin – kiitää
myös valkea kyyhkyni noin.
Vaan loukkaut, Eetu, jo siitä!
Voi! tuskin mä katsoa voin...
Nyt lankesi Eetu, mut kohta hän vaan
nous taas sitä kuljettamaan.
«Kuva ompi se tän elon teistä»,
sanomaan täten nyt isä saa.
«Niin; lehti on kullakin meistä
myös myrskyssä kuljetettaa.
Pidä kiinni ja katsele taivahisin;
taas nouse, jos lankeatkin».
Miten lehti nyt ilmassa häilyi,
sitä katseli Fanny, ja hän
näki F:n, mi päivässä päilyi,
kas, lehdestä kiiltelevän.
«Noin häilyvi sieluni taivahan, maan
välimailla», hän sai sanomaan.
Tuon piirtäjä – Eetu – sen kuuli
ja sai pahan aavistuksen...
Vei langan nyt kourasta tuuli;
hän kääntyi, sen saadaksehen.
Oli hukkunut lehti, ja vaalistuen
loi silmät hän neitosehen.


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.