Pankinjohtaja Nils Idmanin pankkikavallukset 3


Pankinjohtaja Nils Idmanin pankkikavallukset.


Yhdyspankin laskujen ja tilien tarkastus


  tullee kestämään vielä ainakin pari viikkoa. Tähän asti sellville[1] satujen[2] epäsäännöllisyyksien joukossa mainittakoon, että pankkikirjoihin on merkitty useita sellaisia vekseleitä, jotka kuitenkin puuttuvat vekselisalkusta. Eräästä isommasta vekselistä, jonka eräs tamperelainen toiminimi oli antanut, löytyy ostomerkintä, mutta itse vekseli puuttuu. Otaksutaan, että näitä vekseleitä ei koskaan ole ollut olemassa, vaan ainoastaan viety kirjoihin vajausten peittämiseksi. Todetuksi myöskin lienee saatu, että hra Idmanin tiedonannot pääkonttoriin ovat olleet vääriä. Niinpä on ainakin yhdessä tapauksessa mainittu eräs vekseli kuukausitiedonannossa, vaikka se on myyty vasta kaksi viikkoa myöhemmin. Sitäpaitsi on hra Idman osannut salata omat vekselinsä pankin keskushallinnolta, muuttamalla tiedonannossa oman nimensä toisten nimeksi.

Hra Idmanin rahojen hankkimistapojen joukossa mainitaan myöskin hänen kääntyneen eri henkilöjen puoleen, ilmoittaen, että hänellä on tiedossa hyvä liikeyritys sekä kehottanut näitä siihen yhtymään. Toisten olisi hankittava rahat ja saatava puolet voitosta. Tällä tavoin sai hra Idman haltuunsa tunnusteita, jotka myi ja maksoi sitten jonkun ajan kuluttua puolet luulotellusta voitosta sellaisesta liikkeestä, jota todellisuudessa ei koskaan ole ollut. Kerran oli hra Idman mennyt erään tuttavan luo, jättäen tälle kaksi Yhdyspankin talletustodistusta, jotka olivat kirjotetut jälkimäisen nimelle. Idman selitti, että hän ollen Yhdyspankin johtaja, ei tahtonut käyttää liikeasioissa Yhdyspankin talletustodistuksia, minkä vuoksi hän oli tallettanut rahoja toisten nimelle ja pyysi nyt tätä lainaamaan niitä vastaan rahoja eräästä toisesta pankista. Tämä tekikin sen. Nyttemmin on todettu talletustodistusten olleen väärennettyjä.

Väärät talletustodistukset.

Mikäli viranomaiset nyttemmin lulevat[3] varmasti tietävänsä, ovat he päässeet kaikkien väärien talletustodistusten perille. Niitä on tämän mukaan 7 kappaletta yhteensä 790,000 markalle. Vanhin näistä on vuodelta 1902. Osa näistä on vakuutena Suomen Pankissa, osa taas yksityisillä henkilöillä.

Väärennetyt vekselit.

Mitä väärennettyihin vekseleihin tulee, niin on tällä haavaa tietoja ainoastaan kahdesta todella väärennetystä vekselistä ja mahdollista on, että niiden luku supistuukin tähän. Tätä paitsi on epätäydellisiä vekseleitä, joista joku nimi puuttuu, runsaasti.

Pankinjohtaja Snellmanin ja Idmanin välisiä suhteita.

Pankinjohtaja Snellmanin ja Idmanin yhteisistä liikeasioista tiedetään nykyään sen verran, että S. on auttanut I:tä vekseleillä, mutta sitä paitsi on Snellman luvannut Idmanille, että Idman hänen nimessään saa nostaa lainoja Yhdyspankista. Nämä lainat ovat olleet sekä Idmanin lausunnon että pankin lainakirjojen mukaan annettavat arvopaperitakuuta vastaan, mutta mikäli nyttemmin on huomattu, tämmöisiä arvopapereita ei ole ollenkaan vakuudeksi asetettu.

Idman poliisikuulustelussa asioistaan Suomen Pankissa.

Eilen pidetyssä poliisikuulustelussa tunnusti Idman, että suuri osa niistä arvopapereista, jotka ovat hänen lainojensa vakuutena Suomen Pankissa, ovat Yhdyspankin. Ne ovat osaksi pellavatehtaan osakkeita, osaksi sekä Yhdyspankin että Vaasan pankin talletustodistuksia. Osa Yhdyspankin talletustodistuksista on vääriä ja osa mainituista arvopapereista Idmanin omia.

Onko Idmanilla ollut kanssarikollisia?

Kuten tunnettua on monien muitten asiain yhteydessä ollut keskustelun alaisena myöskin kysymys onko pankinjohtaja Idmanilla ollut rikostovereita. Mikäli tiedetään näyttä[4] kuitenkin siltä, ettei kukaan tietensä ole auttanut hra Idmania hänen rikollisissa toimissaan ja ettei kenelläkään, joka tietämättään on avustanut Idmania, ole ollut mitään hyötyä avunannostaan.

Idmanin kirjevaihdon,

joka äskettäin otettiin takavarikkoon, on Yhdyspankki jättänyt tarkastusimehille[5]. Luultavasti voi tämä kirjevaihto antaa paljon valaistusta asiaan ja helpottaa tutkimuksia. Toistaiseksi pidetään sitä kuitenkin salassa.

Kuinka vuokraholvien avainten kaksoiskappaleet
olivat joutuneet Yhdyspankkiin.

Poliisikuulustelussa on hra Idman selittänyt, että Yhdyspankin vuokraholvien avainten kaksoiskappaleet olivat unohtuneet Yhdyspankkiin. Hän oli tilannut avaimet Suomen Pankista, josta vahtimestari ne sitten oli tuonut hänelle. Sitten oli hän unohtanut koko avainjutun, joten se seikka, että avaimet löydettiin eräästä Yhdyspankin laatikosta lienee ollut yllätys Idmanille. Tämä lienee myöskin syynä siihen, että vuokraholvit jäivät koskemattomiksi.

Vekseliprotestit.

Eilen protesteerasi Pohjoismaiden Osakepankki tehtailija H. Liljeroosin hyväksymän ja pankinjohtaja Idmanin asettaman 20,000 mk. vekselin.

Yhdyspankin Tampereen konttorin virkailijat.

Eilen ilmoitettiin täkäl. maistraatille kaupparekisteriin merkittäväksi, että neideille S. Colerukselle ja E. Högmanille aikaisemmin annettu sanotun pankin prokuraoikeus on nyttemmin peruutettu.

Toiminimi Fr. Björkqwistin liikkeessä

jatkuu myynti edelleenkin entiseen tapaan.


Lähde muokkaa

Aamulehti lauantai 14.12.1912 s. 3–4.


Tallentajan huomautukset muokkaa

  1. pitää olla selville
  2. pitää olla saatujen
  3. pitää olla luulevat
  4. pitää olla näyttää
  5. pitää olla tarkastusmiehille