Palautettu.

Kirjoittanut Olli Wuorinen


Ol’ elon aamu ihanaa
Minullai maailmassa,
Mut’ pian päivä pilven taa
Pakeni paistamasta;
Mä vierin myrskyn maailmaan,
Juur pyörtehesen pahimpaan.
Sen seuroista mä ensistäin
Peräti poijes kiellyin,
Vaan usein näitä nähtyäin
Mä vihdoin niihin miellyin;
Unohdin kaikkein kalleimman,
Tään isänmaan ja – taivahan.
Mä huikennellen horjahdin
Totuuden, taidon tieltä,
Pyhimmät tunnot turmelin,
Lisäilin lihan mieltä;
Ijäti oisin eksynyt,
Ell’ ei ois Herra etsinyt.
Vaan nyt se kaikki näkevä
Loi silmäns kurjaa kohti:
Hän valo, voipa, väkevä
Jo jalosti mun johti
Taas tielle, jolta erkenin;
Suo, Herra, sillä pysyisin!


Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.