Paimenelta

Paimenelta Kirjoittanut J. H. Erkko

4.

Lauloipa’ mullekin laakson lintu

Taivahan kaunihill’ äänellänsä;

Päiv’ oli silloin lämmin ja leuto,

Kukkaset suuteli toisiansa,

Kukkaset suuteli, lehtoset lempi,

Kuusia syleili hempeä henki,

Minäkin lintua lempiä sain.

Autuas aika ja kultainen kehto!

Laakson lintua lempiä sain!

Kukkaset lempivät, lempivät lehdot,

Luonto kaikk’ oli lempeä vain.

Iäks taivas ei maillahan mahdu.

Onni tääll’ on kuin tuulessa rahtu. –

Kulkeva kotka mun lintuni vei!

6.

Mikä olenki utala?

Olen höyhen tuulosessa,

Rae raju-ilmasessa,

Vene vieno vaahtopäissä,

Lastu aaltojen ajolla.

Kuhun kulkenen katala,

Kuhun oksahan osannen,

Kuhun jäähän jäätynenki,

Missä löytänen leponi,

Rannan tyynen, rauhallisen?

15.

Puhjetessa kukka puhtahin,

Lehti tuorein hiirenkorvallisna.

Kevähästä kesä kaunihin,

Lintuin laulu silloin suloisinta.

Aamusella päivä armahin,

Kastehelmen kukkaa suudellessa.

Lemmen kukan ensin puhjetessa

Sydän sulin onpi neitosella.

31.

Silloinpa syntyi minun kultani,

Kun kirkas päivä nousi taivahalle:

– Siitä sielun kirkkaus.

Ja kuu kun riensi lempeänä länteen:

– Siitä sydämmen lempeys.

Koi kaunihisti silloin vilkutteli:

– Siitä silmäin ihanuus.

Ja ruusut juuri puhkeilivat silloin:

– Siitä kasvoin kauneus.

Ja lemmenkukkaa kevät kasvatteli:

– Siitä lempi rinnassaan.

Sen Luoja käski mulle kasvamaan.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.