Paimen

Paimen Kirjoittanut Veikko Ervasti

Kilkkavat, kalkkavat karjani kellot,

soittavat tunturituulet.

Ahteissa ahojen, rinteillä vaarain

paimenen laulavan kuulet.

Surisee hyönteiset, perhoset leijaa,

helskyvät lintujen laulut.

Vaaralta toiselle matkamme kulkee;

vaihtuvat maisemataulut.

Metsien väki on ilona mulla;

kas miten jänönen kieppaa!

Tuossapa lintunen poikansa pienen

siipensä suojahan sieppaa.

Soutavi sotkakin kaarevakaula

lammikon läikkyvää pintaa,

hellien suutelee aurinko armas

rannikon kukkivaa rintaa.

Kuuntele, karjani – torveni kaikuu:

kotiin on aika jo meillä.

Kauan jo viivyimme rinteillä vaarain,

lehdossa, nurmella, teillä.

Karjani, lypsäjät kotona vuottaa –

aika on ruohikot heittää.

Maidosta maukkaan ja lämpimän ruoan

emännät perheille keittää.

Kilkkavat, kalkkavat karjani kellot,

soittavat metsissä tuulet.

Työnilo nuoreksi mieleni saattaa,

taipuvat lauluhun huulet.

Päivä jo päättyvi. Kotiin on matka.

Soikaa te, karjani kellot!

Tuoltahan näkyy jo lypsäjäin sauhut,

vihreät nurmikot, pellot.

1936

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.