Pahin.
(Lähetetty.)
Kirjoittanut Fredrika Runeberg
Suomentanut Matti Järvinen.


Synkässä salossa kulkee metsämies,
Aamunkoitosta iltaan asti;
Mutta silti ajatus kiirii sen uskollisen luokse,
Joka odottaa hänen majassaan.
Hänen vuokseen, ah, näin hän uskoo,
Päivä tuntuu lyhyeltä illan rauhaan saakka,
Jolloin metsämies lähestyy iloisena mökkiään
Ja saa omistautua vain naiselle.
Merimiehen ystävä valittaa miehen vuoksi,
Kyynel valuu hänen poskelleen; –
Pian se on unohdettu; äskettäin mies lähetti
Tervehdyksensä tuulen mukana;
Nainen tunsi sen. Minne mies vain kulkeekin,
Hän ei silti vie sydäntään mukanaan,
Ja kun hän palaa taas kotiin,
Hän omistautuu vain ystävälleen.
Mutta kuules tyttö! älä rakastu
Tieteen ystävään;
Hänen kirjansa on hänelle rakkain,
Hän unohtaa sinut sen vuoksi.
Voit ehkä saada hänen ulkokuorensa,
Mutta poissa, poissa on hänen sielunsa.
Se, että näet hänet aina mutta hän ei näe sinua,
Se on kaikkein pahinta, mitä voi saada.


Lähde: Helsingfors Morgonblad 23.12.1836.