Pöytälaulu.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Kun leikkiä laskien nauttia saa,
mit’ antavi ystävän pöytä,
juo riemuiten, unhota murheinen maa:
vain harvoin riemua löytää.
Kuin kukka on riemu: nyt kukkivi tuo
ja huomenna kuihtuvi kuollen,
siis nauttios, hetki kun nauttia suo,
pois heittäen huomenen huolen.
Vaikk’ on moni murheinen maan menohon,
toki kestistä pois uni paljas!
Vain hetkessä nyt elä: toivosi on
tuo täyteläs, maistuva maljas.
Nyt vain sitä murhehdi: täytenä juo
ja tyhjänä anna se täyttää.
Hyvyydelle ensiksi kunnia suo,
saat sitte sen riemulle näyttää.
Siis juodahan muistoksi nyt emännän!
Hän riemun on alku ja kanta.
Ja isännän muistoks, ja maljakon tän,
miehuutta mi mielihin antaa!
Niin, heille nyt laulu ja myös lasi soi:
kauniisti he yhtenen luotiin.
Ken myrttejä, hän rypäleitäkin loi;
iloksi ne kumpikin suotiin.
Isäntä hän olkohon vain varallaan,
ett’ uusia maljoja juodaan,
kun maljoja juodess’ on hyödyksi vaan,
ett’ arvonkin luokkia luodaan.
Vaan arvoja, luokkiakin ylemmän
saa ensinnä suita ja multa
nyt maljasen kaikista hellimmän
hiljaksehen – rakkahin kulta.


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.