Päivien valo

Kirjoittanut Saima Harmaja


Päivieni valo on se hetki,
jolloin sydämeni lapsen nään.
Raskas vaikk’ on jalkojeni retki,
kestävät ne vuoksi määränpään.
Hymy taivainen mua vastaan väikkyy,
huilun-ääni tervetuloaan
laulelee, ja povessani läikkyy
rakkauden lähde tulvillaan.
Usein mietin: pienokaisen myötä
syntyykö myös Ilo maailmaan?
Kädet pienet touhuavat työtä
loistaessa hymyn innokkaan.
Olemisen ihanuutta pelkkää
livertää kuin peipon poikanen
lapsi, jonka riemuäänet helkkää
suojiin surutalon hiljaisen.
Mutta vuokon-kasvoistasi milloin
äitis silmin minuun katsahdat,
tuskin hengähtäen tunnen silloin:
aukee rajat, vaihtuu maailmat.
Kyyneleissä riemun ajattoman
lähelläni hengen armaan nään,
ääntä kuunnellen, mi vie mun oman
lapsuutemme taivashämärään.


Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.