Päivien valo
Päivien valo Kirjoittanut Saima Harmaja |
- Päivieni valo on se hetki,
- jolloin sydämeni lapsen nään.
- Raskas vaikk’ on jalkojeni retki,
- kestävät ne vuoksi määränpään.
- Hymy taivainen mua vastaan väikkyy,
- huilun-ääni tervetuloaan
- laulelee, ja povessani läikkyy
- rakkauden lähde tulvillaan.
- Usein mietin: pienokaisen myötä
- syntyykö myös Ilo maailmaan?
- Kädet pienet touhuavat työtä
- loistaessa hymyn innokkaan.
- Olemisen ihanuutta pelkkää
- livertää kuin peipon poikanen
- lapsi, jonka riemuäänet helkkää
- suojiin surutalon hiljaisen.
- Mutta vuokon-kasvoistasi milloin
- äitis silmin minuun katsahdat,
- tuskin hengähtäen tunnen silloin:
- aukee rajat, vaihtuu maailmat.
- Kyyneleissä riemun ajattoman
- lähelläni hengen armaan nään,
- ääntä kuunnellen, mi vie mun oman
- lapsuutemme taivashämärään.
Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.