Päivän noustessa

Päivän noustessa. Kirjoittanut anonyymi

Kuulkaa veikot,

Kimakasti piiskansiima vingahtaa!

Yli maitten, mantereitten läimäykset kajahtaa.

Piiskurina häärii hurja,

Kansan syöjä, kehno, kurja!

Kuulkaa veikot,

Katkerasti vapautta sorretaan!

Kivi lyödään kuorman päälle,

Muutenkin jo raskahan.

Kytketään kuin kahlekoirat,

Nuoret, nousevaiset voimat.

Kuulkaa veikot,

Käärmeen tavoin nimet suuret kättä lyö

Itse paholaisen kanssa!

Juutas merkkipalan syö.

Sydän, ihmisyys on poissa,

Vaikk’ on nimet vaakunoissa.

Kuulkaa veikot,

Vimmatusti kahleita jo taotaan!

Mairitellen kaularauta

Kireälle ruuvataan.

Simson nukkuu. Sikspä juuri

Delilall’ on voima suuri.

Kuulkaa veikot,

Kaihomielin kansa valoon kiiruhtaa!

Usvat haihtua jo alkaa,

Sinitaivas heijastaa,

Riemumielin oottaa kansa

Vihdoin päivän nousuansa.

Kuulkaa veikot,

Päivänkoitto kirkkahasti sarastaa!

Rusottavi taivonranta.

Mielet hehkuu innoissaan.

Silloin peikko valon huomaa,

Estettä käy sille luomaan.

Kuulkaa veikot,

Toivo petti – päivännousu keskeentyi.

Peikko mustan pilven nosti,

Ilma jälleen pimentyi.

Toiveet päivän toivojilta,

Riisti mustan peikon ilta.

Kuulkaa veikot,

Peikon pilvi, jonka nosti juonissaan,

Kuitenkin on usvaa vainen,

Jok’ on pian haihtuva!

Päivän nousu säteillänsä

Poistaa pilvet edestänsä.

Kuules peikko,

Kiehu, riehu, nyt on vielä sorron yö!

Vaan se loppuu, valo voittaa,

Uuden ajan kello lyö.

Silloin ryömit katalana

Vapauden sortajana.

Ylös veikot,

Yhteisvoimin, vapauden taisteluun!

Proletaarin jäykkä niska,

Milloinkaan ei notkistu.

Vaikka riehuis hornan henki,

Armeijamme kaatais senki.

K. E. S–a.

Lähde: Työmies 25.9.1901.