Ote »Isosta testamentista»

Ote »Isosta testamentista».

Kirjoittanut François Villon
Suom. Kaarlo Sarkia.


– – –
En poika, sen tiedän selvään nähden,
ole enkelin, kruunua pääni tukka
ei koskenut, en ole heimoa tähden.
Läks isäni lepoon haudan suomaan,
hänen sielunsa jääköön Jumalan huomaan.
Myös äitini tulee kuolemaan,
hyvin tietää hänkin sen, vaimo rukka.
Ja poika on lähtevä vuorollaan.
Näen, että joutuvat rikkaat, köyhät,
jalosynnyt, alhaiset, maallikot, papit,
rumat, kauniit, viisaat ja päästään löyhät,
isot, pienet, lihavat, laihanlaiset,
hiusihanat turkiskaula-naiset,
mitä säätyä sitten ovatkaan,
koruviittoja kantavat, helminapit,
erotuksetta kuoleman kammitsaan.
Vei Pariksen, Helenankin tuoni.
Kuka tahansa kuolee, kuolee tuskaan.
Kenen hengitys loppui, taukos suoni,
sydän häneltä omaan sappeen likos,
ties Herra, mitä hän hikeä hikos.
Hänen tuskaansa ei voi huojentaa
veli, sisar; ei lapsen rakkauskaan
hänen takuumiehensä olla saa.
Vilunpuistatus valtaa kuolevaisen,
suu vääristyy, veri suonien jäätyy,
niveltaipeet, jänteret turvotus halpaa,
lihan pöhistyttää, nielun salpaa.
Ylen määrin suloinen ruumis naisen,
siro, notkea, muodoilta valmis niin
tähän samaanko hävitykseen päätyy? –
Elävältä jos ei tule taivaisiin.


Lähde: Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja. 1934. Toimittanut Anna-Maria Tallgren. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.