Ote »Isosta testamentista»

Ote »Isosta testamentista».

Kirjoittanut François Villon

– – –

En poika, sen tiedän selvään nähden,

ole enkelin, kruunua pääni tukka

ei koskenut, en ole heimoa tähden.

Läks isäni lepoon haudan suomaan,

hänen sielunsa jääköön Jumalan huomaan.

Myös äitini tulee kuolemaan,

hyvin tietää hänkin sen, vaimo rukka.

Ja poika on lähtevä vuorollaan.

Näen, että joutuvat rikkaat, köyhät,

jalosynnyt, alhaiset, maallikot, papit,

rumat, kauniit, viisaat ja päästään löyhät,

isot, pienet, lihavat, laihanlaiset,

hiusihanat turkiskaula-naiset,

mitä säätyä sitten ovatkaan,

koruviittoja kantavat, helminapit,

erotuksetta kuoleman kammitsaan.

Vei Pariksen, Helenankin tuoni.

Kuka tahansa kuolee, kuolee tuskaan.

Kenen hengitys loppui, taukos suoni,

sydän häneltä omaan sappeen likos,

ties Herra, mitä hän hikeä hikos.

Hänen tuskaansa ei voi huojentaa

veli, sisar; ei lapsen rakkauskaan

hänen takuumiehensä olla saa.

Vilunpuistatus valtaa kuolevaisen,

suu vääristyy, veri suonien jäätyy,

niveltaipeet, jänteret turvotus halpaa,

lihan pöhistyttää, nielun salpaa.

Ylen määrin suloinen ruumis naisen,

siro, notkea, muodoilta valmis niin

tähän samaanko hävitykseen päätyy? –

Elävältä jos ei tule taivaisiin.

Lähde: Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja. 1934. Toimittanut Anna-Maria Tallgren. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.