Orvon kuolo

Orvon kuolo. (Suomentama *). Kirjoittanut József Eötvös

Ken yönsä tuolla viettelöö

Sisällä kalmiston?

Jo kaksitoista kello lyö

Ja vaiti kaikki on.

Se orpo on, kuta kova

Suru ahdistelee,

Kuin äiti armas ainoa

Ei nousekkaan enää.

Nyt haudalla hyvän emon

Kujertelee polo:

”Oi äiti, oi, niin raskas on

Nyt poikasi olo!”

”Sinun manalle mentyä

Pois luota lapsesi,

Kylässä ei ole’ sitä

Joka hyväilisi.”

”Ja ei sano’ enää kukaan

Rakas mun poikani!

– Kamala nyt ja kolkko vaan

Ja kylm’ on suojani.”

”Mut täällä vieressä sinun

Miks en jo maata saa?

Ka kylmä kylmä talvi on –

Polo minua ah!”

Näin yöllä orpo-poikanen

Itkein kujertelee, –

Ja talven tuuli tuimanen

Yhä viheltelee.

Ja hyyksi poskella pojan

Se kyynel kylmistyy.

Hän ei havaitsekkaan miten

Jo hänki tyrmistyy.

Mut ympärillä kirkkomaan

On kuolon kolkkaus,

Ja ääntä muut’ ei kuulukkaan

Kuin tuulen huokaus.

Viimein yles yritti hän,

Mut maahan vaipu vaan,

Ja pois uneen ikuisehen

Vajosi vaivoistaan.

E[rik]. A[lexander]. I[ngman].

*) Tämän laulun tekiä on Ungarilainen Parooni Jooseppi Eötwös. Suomennos on tehty alkukielen mukaan.

Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 9. helmikuuta s. 1. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 21.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.