Orvon kuolo.
(Suomentama *).
Kirjoittanut József Eötvös


Ken yönsä tuolla viettelöö
Sisällä kalmiston?
Jo kaksitoista kello lyö
Ja vaiti kaikki on.
Se orpo on, kuta kova
Suru ahdistelee,
Kuin äiti armas ainoa
Ei nousekkaan enää.
Nyt haudalla hyvän emon
Kujertelee polo:
”Oi äiti, oi, niin raskas on
Nyt poikasi olo!”
”Sinun manalle mentyä
Pois luota lapsesi,
Kylässä ei ole’ sitä
Joka hyväilisi.”
”Ja ei sano’ enää kukaan
Rakas mun poikani!
– Kamala nyt ja kolkko vaan
Ja kylm’ on suojani.”
”Mut täällä vieressä sinun
Miks en jo maata saa?
Ka kylmä kylmä talvi on –
Polo minua ah!”
Näin yöllä orpo-poikanen
Itkein kujertelee, –
Ja talven tuuli tuimanen
Yhä viheltelee.
Ja hyyksi poskella pojan
Se kyynel kylmistyy.
Hän ei havaitsekkaan miten
Jo hänki tyrmistyy.
Mut ympärillä kirkkomaan
On kuolon kolkkaus,
Ja ääntä muut’ ei kuulukkaan
Kuin tuulen huokaus.
Viimein yles yritti hän,
Mut maahan vaipu vaan,
Ja pois uneen ikuisehen
Vajosi vaivoistaan.

E[rik]. A[lexander]. I[ngman].

*) Tämän laulun tekiä on Ungarilainen Parooni Jooseppi Eötwös. Suomennos on tehty alkukielen mukaan.


Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 9. helmikuuta s. 1. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 21.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.