Orleanin neien jäähyvästit

Orleanin neien jäähyvästit Kirjoittanut Friedrich Schiller

Nyt jääkää terveheksi vuoret nurmet!

Kotoinen lakso jää hyvästi nyt!

Johanna teitä ei enempi kulje,

Hän jättää ikuisesti teiät nyt!

Työ kukkas’t joita kastelin ja puuni

Kuin istutin, nyt loistakaaten kai!

Hyvästi loksot työ, ja heralähteet,

Ja metsän kaunis kaiku jää hyväst’!

Johanna lähtee pois, se ystävänne,

Ja ikkusesti teiät jättää tänne!

Nyt jääkää terveheks’ suloiset paikat,

Työ jotka näittä lapsileikkini!

Ja lammaslaumaseni nurmikoilla,

Nyt haihu, paimenesi erkani!

Mä sotatantereella hurmasella

Nyt paimennettavaksi lauman saan;

Niin käsketty on mulle taivahasta,

Mun mieleni on irrotettu maasta.

Joka Moosekselle, seisten Hoorebilla,

Tuli pensahasta muinen lausunut;

Ja Hän kuin Phaaraon joukot lainehilla

Meren pohjahan punaisen hauvannut;

Ja joka Taavittia rohkasutti

Kuin luona seiso hirmu Goljatin;

Hän lausu mulle noista lehvikoista:

”Mene! minusta maailmassa toista.”

Hän lausu: vaskipaitoihin sä muuttai

Ja rauvoita sun hellä rintasi;

Et saa sä kuulla miehen rakkautta

Et nautita himoja maallisii;

Ei morsiusruunu palmikoilles tulla

Ei lapsukaista maata rinnoissais.

Vaan voiton, kunnioin ja sota-onnin

Sun lahjoitan niin muita korkeammin.

”Kun urhakimmat uupuut tappelussa,

Kun Ranskanmaa on hukkumaisillaan,

Niin sillon vaanu käessä eelkmäissä

Sä riennät tappeluun ja kaikki kaat,

Ne vahvat voittajat ja vainolaiset

Sä kaat kuin viljoansa niittäjät

Niin säilytät sä sankarpojat maasi

Ja Rheimsin suojelet ja kuninkaasi.”

Oli taivolta luvattu mulle merkki,

Ja tuopa rautalakki sieltä on;

Mun rintoani nostaa taivon henki

Kun päässäni sen tunnen painavan,

Ja tunto enkelein on mielessäni

Ja vainon kiihko kytee rinnassain;

Nyt kuulen soasta sankarien voiton,

Ja sota-sarven kutsuvaisen soiton.

Lähde: Kanawa 26.5.1847.