Orjuudesta voiton juhliin

Orjuudesta voiton juhliin Kirjoittanut Jalmari Virtanen

Vuoren-raskasta...

Kuolon-synkkää...

Maa on kuin orjaluola,

Josta huokaukset kuin myrskyn itku

Yli syvyyksien kantaa.

Toivotta raataa kaiken suuren luoja;

Toiselle raataa...

Ei elon tarkoitusta huiman-ylhää

Tajunsa uuvutettu tapaa, eikä

Voimaansa kaiken-kaatoisata

Tunne joukot.

Hikeä lammet,

Merenmitat verta...

Pääoma lujin ottein

Kansain kohtalojen juoksun

Ohjaa.

Vuoren-raskasta...

Kuolon-synkkää...

Syttyvät soihdut – aattehen soihdut,

Yössä ne punavalotultansa näyttää,

Näkevät orjat – nousevat orjat:

Itseensä-usko sydämet täyttää,

Kieltä ne käyttää

Vaatijan ankaran,

Jolla on jättien voima.

Soihdut ne loistaa – maan yli toistaa,

Punavalotulella on tenhoa, taikaa:

Syttyvät mielet – miljoonat mielet...

Huuto jo maan yli valtava raikaa,

Kostava kaikaa:

”Meidän on maailma?

Itse sen olemme luoneet!”

Yhtehen hiileen, hehkuvaan hiileen

Puna valohohta vaan puhuvat orjat.

Maailma syttyy, maailma palaa!

Kumouslieskat on hurjat, vaan korjat

Ja herrat kuin orjat

Anovat armoa niiltä,

Joit’ ennen he polki.

Kuin maan uumenista tullut

Hurja syvyyksien voima,

Mi vuoret kukistaa ja hautaa

Kaupunkeja soran alle,

Niin nousi aina orjuutettu

Proletaarein joukko.

Myrskyn voimalla se kaatoi

Tsaarin istuimen – ja sitten herrain

Vallan

Ja laavan lailla hautas alleen

Vanhan kuonan.

Ja vapauslaulut täytti pilvein pielet.

* * *

Nyt kaaoksesta nousi

Teräsjänteinen jätti työn,

Oli eessään selvät suunnat:

Alas veriset vallat yön!

Proletaarein on yksin valta;

Nehän oikein vallita voi!

Sitä pois jos tahtoivat riistää,

Tuliluikut vastahan soi.

Monet tahtoi sen vallan ottaa

Sodin, viekkahin keinoin, vaan

On turhaa ollut se puuhaa;

Ken tässä vois voittaakaan,

Kun liitoss’ on raatavat joukot

Maaseudun ja kaupungin.

Se liitto se kestää, kestää

Ikipitkihin aikoihin.

Eikä sodissa yksin se voita.

Vaan luovassa työssä niin

Se voittaen eespäin rientää.

Käy kaikki ett’ ihmeisiin.

* * *

Kasbekin huiput miss’ varjoja luovat

Laaksoihin,

Sielläkin punaliput liehuu,

Baikalin jylhät kalliot missä

Valtavan-synkkinä mieliä painaa,

Sielläkin liehuu;

Tai auringonnousun aavoja maita

Sameat Amurin aaltoset huuhtoo,

Sielläkin, sielläkin punaliput loistaa!

Ob missä Jäämereen laskevi,

Sielläkin

Juhlivi työ,

Sekä punalaulut raikuu!

Altai ja Kingisepp,

Kijev ja Viena,

Kaikki ne näkevät juhlivaa kansaa,

Näkevät tuhansin punahohtovaatetta,

Kuulevat hymnit, lauletut työlle,

Kuulevat pyhät valat

Huulilta sankarten:

”Työn tasavaltaa,

Mi viettää nyt juhlaansa,

Puollamme,

Puollamme henkeen ja vereen!

Eläköön Venäjän Lokakuun kumous!

Eläköön koittava

Maailman Lokakuu!”

Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.