Orjuudesta voiton juhliin

Orjuudesta voiton juhliin

Kirjoittanut Jalmari Virtanen


Vuoren-raskasta...
Kuolon-synkkää...
Maa on kuin orjaluola,
Josta huokaukset kuin myrskyn itku
Yli syvyyksien kantaa.
Toivotta raataa kaiken suuren luoja;
Toiselle raataa...
Ei elon tarkoitusta huiman-ylhää
Tajunsa uuvutettu tapaa, eikä
Voimaansa kaiken-kaatoisata
Tunne joukot.
Hikeä lammet,
Merenmitat verta...
Pääoma lujin ottein
Kansain kohtalojen juoksun
Ohjaa.
Vuoren-raskasta...
Kuolon-synkkää...
Syttyvät soihdut – aattehen soihdut,
Yössä ne punavalotultansa näyttää,
Näkevät orjat – nousevat orjat:
Itseensä-usko sydämet täyttää,
Kieltä ne käyttää
Vaatijan ankaran,
Jolla on jättien voima.
Soihdut ne loistaa – maan yli toistaa,
Punavalotulella on tenhoa, taikaa:
Syttyvät mielet – miljoonat mielet...
Huuto jo maan yli valtava raikaa,
Kostava kaikaa:
”Meidän on maailma?
Itse sen olemme luoneet!”
Yhtehen hiileen, hehkuvaan hiileen
Puna valohohta vaan puhuvat orjat.
Maailma syttyy, maailma palaa!
Kumouslieskat on hurjat, vaan korjat
Ja herrat kuin orjat
Anovat armoa niiltä,
Joit’ ennen he polki.
Kuin maan uumenista tullut
Hurja syvyyksien voima,
Mi vuoret kukistaa ja hautaa
Kaupunkeja soran alle,
Niin nousi aina orjuutettu
Proletaarein joukko.
Myrskyn voimalla se kaatoi
Tsaarin istuimen – ja sitten herrain
Vallan
Ja laavan lailla hautas alleen
Vanhan kuonan.
Ja vapauslaulut täytti pilvein pielet.
* * *
Nyt kaaoksesta nousi
Teräsjänteinen jätti työn,
Oli eessään selvät suunnat:
Alas veriset vallat yön!
Proletaarein on yksin valta;
Nehän oikein vallita voi!
Sitä pois jos tahtoivat riistää,
Tuliluikut vastahan soi.
Monet tahtoi sen vallan ottaa
Sodin, viekkahin keinoin, vaan
On turhaa ollut se puuhaa;
Ken tässä vois voittaakaan,
Kun liitoss’ on raatavat joukot
Maaseudun ja kaupungin.
Se liitto se kestää, kestää
Ikipitkihin aikoihin.
Eikä sodissa yksin se voita.
Vaan luovassa työssä niin
Se voittaen eespäin rientää.
Käy kaikki ett’ ihmeisiin.
* * *
Kasbekin huiput miss’ varjoja luovat
Laaksoihin,
Sielläkin punaliput liehuu,
Baikalin jylhät kalliot missä
Valtavan-synkkinä mieliä painaa,
Sielläkin liehuu;
Tai auringonnousun aavoja maita
Sameat Amurin aaltoset huuhtoo,
Sielläkin, sielläkin punaliput loistaa!
Ob missä Jäämereen laskevi,
Sielläkin
Juhlivi työ,
Sekä punalaulut raikuu!
Altai ja Kingisepp,
Kijev ja Viena,
Kaikki ne näkevät juhlivaa kansaa,
Näkevät tuhansin punahohtovaatetta,
Kuulevat hymnit, lauletut työlle,
Kuulevat pyhät valat
Huulilta sankarten:
”Työn tasavaltaa,
Mi viettää nyt juhlaansa,
Puollamme,
Puollamme henkeen ja vereen!
Eläköön Venäjän Lokakuun kumous!
Eläköön koittava
Maailman Lokakuu!”


Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.