Orja-väestä *).

Kirjoittanut Heikki Väänänen


Jop’ on jaksanut jalaton
Ruveta runon sepäksi,
Siukkana ollessa osannut
Tehä virren tervehestä,
Väestä kemeenimmästä,
Oulun kaupungin omista,
Jotk’ on tulleet tuokempata,
Matkustaneet maan kylistä,
Piikat, rengit rehtevämmät,
Kaupunkia katsomahan,
Viimein kaupamiesten kanssa,
Tulivat hyvin tutuiksi.
Joita pääsit palvelemaan,
Niille orjana olehen,
Rualle rukihiselle,
Reikä leivän partahalle,
Jossa pojat pulskemmasti,
Ittensä pidit isona;
Tytöt kiltiksi tulivat,
Kovan korjana asuvat,
Tulivat tupi-hameisin,
Köyhät pitkä körttisiksi.
Eikä entisen verosna,
Piä piikat ittiänsä,
Eikä suinkain suatte,
Tulla köyhäin tykönsä,
Vielä he ovat viikolla vihassa,
Vaston mieltä poika miesten.
Kyll’ eivät suutu sunnuntaina,
Tanssi-paikoissa pahastu,
Kuin savat iloa kuulla,
Huilun soiton huonehista.
Pojat portit aukasevat,
Käskevät heti kaulta,
Tytärten tykönsä tulla,
Juosta kaffen juominkihin.
Sitte taasen tanssattihin,
Ilta viuhka viimeiseksi.
Tuohon tuumahan samahan,
Tyttäret pian tytyvät,
Kuin ei heitä herjämmäksi,
Ylönkatso yrkämiehet,
Menevät hyvillä mielin,
Rinnatusten riemutellen.
Käestä pojat pusersit,
Olit vastahan ovella,
Suuta pistävät pikemmin
Kaulasta halaavat kanssa,
Kosk’ on tässä korjat piiat,
Kaikki kaupungin parahat,
Jotka ei joukosta katua,
Mene poijes mies-väestä.
Käskevät Kallen pelata,
Soitella sokian pojan,
Eli Väänäsen väelle
Panna matkahan parasta.
Taassa paikassa tapahtu
Parahat kemeeni paalit,
Joit’ ei kärsi kärryt herrat,
Oulun Porvarit olevan,
Joihinka heitä joutusasti
Piikat, renkit pistäyvät
Ittiään ilahuttamaan,
Hekumata maistamahan,
Josa on monta morsianta
Saatu kihlata sanoilla,
Tyttäret tykönsä yöksi
Vietellehet vierehensä,
Siell’ ovat ystävät yhessä,
Kahen kesken kammioissa,
Liialla lihan himolla.
Pojat vattat vahvistavat,
Josta tuntuhun tuleepi
Keski paikka paksummaksi,
Kaunis muoto morsiamen
Käypi toisen karvaiseksi.
Sitt’ ovat vihassa vielä,
Kiivahimmat toisellensa,
Eikä tiedä tyttö riepu,
Joko hän miehen mielisuosin
Varsin ottaapi omaksi,
Ikuseksi kumppaniksi.
Siinä hän viimmen vieraupi
Iloisista ihmisist,
Kohta korjasta väestä
Käypi köyhän kaltaiseksi.
Jopa on joutunut hänelle
Kaksi tietä karkiata:
Jos ei hän miestä mielellänsä
Ota kanssansa olehen,
Niin siitä häntä haukutahan
Rumalla nimellä Ruosan.
Vielä myös viekkahat tekevät
Siitä laulut sievällaiset,
Joita on täynnä poikajoukko,
Kyllältä joka kylässä;
Narrit nauravat isosti,
Kuin häntä hävästä saavat.
Ainap’ on akkana parempi,
Kunnialla kuljeskella,
Kuin olla kylän väellä,
Maakunnan manattavina.

*) Henrikki Väänänen veisannut vuonna 1796.


Lähde: Topelius, Z. 1826: Suomen Kansan Vanhoja Runoja, ynnä myös Nykyisempiä Lauluja. Kolmas osa. S. 28–31. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 5.1.2007. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja 1 [numerointi ilmeisesti virheellinen]. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/topelius/skvr3_1826_rdf.xml.