Orava

Orava Kirjoittanut Johannes Häyhä

Tummassa salossa, erään korkean vuoren rinteellä asui kerta pieni orava. Hänen asuntonsa oli eräässä tuuheassa kuusessa niin tiheässä viidakossa, etteivät petolinnutkaan voineet sitä havaita. Täällä oli hän ensikerran nähnyt auringon suloiset säteet puiden välistä pilkistelevän ja täällä oli hän sittemmin viettänyt monta iloista päivää, sillä seudun hedelmällisyys tarjoili hänelle yltäkyllin ravintoaineita ja juomakseen sai hän aivan läheltä kirkasta vettä eräästä pienestä purosta, joka virtaili alas vuorelta. Mutta vaikka luonto täällä hänelle tarjoiltiin kaikkia elämän mukavuuksia, heräsi hänessä kuitenkin tyytymättömyyden ajatuksia. Hän ajatteli kuinka onnellinen olisin, jos pääsisin tuonne vuoren huipulle. Siellä voisin aina aamulla paljon aikaisemmin nähdä auringon säteet, kuin täällä alhaalla laaksossa. Voisinpa siellä paljon oppia tuntemaan avaraa maailmaa ja nähdä monenlaisia tapahtumia, joista en nyt tiedä mitään edes uneksiakaan! Näin hän tuumaili itsekseen ja jo seuraavan päivän aamulla rupesi hän valmistelemaan itseänsä matkalle, ja kun linnut puissa visertelivät aamulauluaan, kapuili hän jo vuoren rinnettä ylöspäin. Kun ensimmäinen ilta rupesi hämärtämään, oli hän jo pitkältä ehtinyt ja paljon nähnyt, mutta vieläkin tahtoi hän ylemmälle nousta. Yönsä vietti hän erään kiven alla ja aamulla kuin hän heräsi, oli hän kovin viluisena, sillä yöllä oli tullut myrsky, ja tuuli puhalteli niin tuimasti, että hän tuskin voi jaloillaan pysyä, mutta eteenpäin pyrki hän vieläkin.

Sattuipa silloin haukka lentelemään lähellä ilmassa. Hänen saaliinhimoiset silmänsä havaitsivat oravan, joka kallioita pitkin juoksenteli. Nuolen nopeudella kiiti hän alas, iski terävät kyntensä kiinni oravaraukan niskaan ja lensi pois saaliinensa. Tämän oli nähnyt iso kotka ja lähti haukkaa takaa ajamaan, koska hänkin tahtoi saada osan saaliista. Pian hän saavuttikin haukan ja epäilemättä olisi orava pian ollut säpäleiksi revittynä, jos hän ei olisi sattunut putoamaan alas haukan kynsistä, kun tämä kääntyi itseänsä puolustamaan.

Näin oli orava pelastunut ja kun hän oli jälleen tullut tunnolleen tunsi hän puun, johon oli pudonnut, aivan samaksi puuksi, jossa hänen rauhaisa kotinsa oli. Nytpä hänellä vasta tuntui koti suloiselta. Nyt hän oikein ilolla kuunteli lintujen laulua ja puron lirinää ja päätti itsekin ettei hän enää koskaan lähtisi noin vaarallisille retkille turhan uteliaisuuden vuoksi.

Muista lukijani, että jos on muualla maailmassa hyvä, niin on kotona kumminkin parempi olla!

[Johannes] H[äyh]–ä.

Lähde: Turun Lehti 3.2.1887.