Onnen-uni.

Kirjoittanut Kaarlo Uskela


Vuostuhannet ihmiskunta
on nähnyt onnesta unta
ja oottanut aikaa uutta,
mi poistais onnettomuutta.
On koittanut uudet päivät,
vaan onnettomuudet jäivät –
vain muodot toisiksi muuttui.
Mutt’ onni se ain’ yhä puuttui.
Vaan vaikkapa synkältä näyttää,
niin toivehet sydämen täyttää
viel’ vanhuksen harmaahapsen:
Hän uskoo onnehen lapsen.
Niin kasvaa lapsi ja varttuu
ja – kärsimyksiä karttuu. –
On onni vain kaunista unta.
On onneton ihmiskunta.
Vuossadat ja -tuhannet vaihtuu
ja toivehet tyhjähän haihtuu.
Vaan toivehet tulevat uudet:
nyt poistuvat onnettomuudet.
Sydän vanhuksen harmaantuneen
viel’ uskoo onnensa uneen.
Se versonut vesan on tuoreen:
hän luottaa polvehen nuoreen.
Ja vastusten valtavat vuoret
ne siirtyvät tieltä, kun nuoret
viel’ uskovat yhteisvoimiin
ja tarttuvat työhön ja toimiin.
On onnea toimessa, työssä,
on onnea synkässä yössä,
kun näkee onnesta unta.
On onnekas ihmiskunta!


Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.