Onki matka.

Kirjoittanut G. A. Heman


Olj eräs päivä kesäkuun
Niin ihmeen ihana,
Se muistot loi mun sieluhun,
Mi hehkui tulena:
En kertoella kielin voi,
Mi tämän riemun rintaan toi.
Ma S....n päästä soutavan
Näin kaksi venoista
Ja niiden keskell’ istuvan
Yht’ monta neitoista.
Pursia pojat souteli,
Ma tunsin heti kaimani.
Ei huomanneet he minua,
Kun virran reunalla
Ihaillen katsoin luontoa
Istuen nurmella,
Ja yksin siinä huokailin:
”Jos kanssa oisin minäkin”!
Oi riemua, kun virrassa
Miekkoiset meloivat;
Kas! toivon-tähdet otsassa
Pojilla kiiluivat,
Nuo neitoin sinisilmät taas
Ne mitä toisti – arvatkaas?
Kun vaan ken niihin katsoi – niin
Ei kumma ensinkään,
Jos heti vaipui unelmiin
Tek’ mieli lempimään.
Ma puitten varjoss raukka vaan
Sain yksin istuu noljottain.
”Jos hukkuisikin tuohon oi
Nyt virtaan vierisi,
Niin taivahasen tulla voi
Laps’ Luojan olisi:
Sill’ taivas alla pilkoittaa,
Mi ilon varman iloittaa!”
Näin immen kuulin kuiskavan
Toisessa veneessä,
Ei luullut sitä kuulevan
Linnunkaan metsässä.
Ma korvillani kuulin sen,
Se voitti minun sydämen.
Ei virtaa sitä kestänyt
Pitkältä virstottain,
Mut’ järven pinta tyyntynyt
Taivasta kuvastain
Nyt eteen näille aukeni,
Sen päälle purret pakeni.
Ma pitkin järven rantoa
Seurasin kulkuaan,
Rinnassain tunsin intoa
Rientämään läpi maan.
Kaikk’ esteet eestäin torjuin pois,
Ken etsivätä estää vois?
Näin soudellessaan saapuivat
He torpan rantahan,
Sielt’ sitte tupaan astuivat
Ma liityin seurahan.
Heit’ oli kaikkiansa viis,
Ne tunsi minut, vie nyt hiis!
Nyt heitä tarkoin tähystin
Silmästä silmähän,
Het’ huohmasin ma H.....kin
Tuon kainon ystävän,
Hän oli kaunis, viaton
Kuin enkel’ taivahassa on.
Olj tuttavien luku kuus,
Kun heihin yhdistyin,
Nyt sieluun’ sytty elo uus,
Torppahan pysähdyin.
Siell’ onki-kalat keitettiin,
Näin kesäpäivää vietettiin.
Vaan tälle päivällenkin tuil
Loppu kuin muillenkin,
Ei ihmis-lapset ilo suin
Ei riemuin rikkahin
Saa kauan olla päällä maan
Taivaassa ilon täyden saamm’!
Tullessa kahvi keitettiin
Eräässä saaressa,
Virgiliosta lausuttiin
Se mit’ oli muistossa,
Ja kahvin keitto aikana
Näin kiven päällä lausuin mä:
”Oi kuin sun impi nimitän
Et sinä kuolla voi,
Sun Dea-ksiko ylistän,
Niin kauniilt’ ääneis soi:
Oo onnellinen ainiaan,
Kyll’ taivas suojaa neitojaan!
Saarelta sitte soudettiin
Me virran suulle taas,
Mist’ myötä virtaa laskettiin,
Ei mieli ollut maass’.
Puut varjon veteen kuvasti,
Kaikk’ sointui yhteen kauniisti.

Kah [G. A. Heman].


Lähde: Tapio 27.7.1878.