Oli punaposkinen neitonen kerran...

Oli punaposkinen neitonen kerran...

Kirjoittanut Lauri Soini


Oli punaposkinen neitonen kerran.
Lauleli, liverteli luonnossa Herran.
Suven sulonurmella leikkiä löi.
Muonaksi mättähän marjoja söi.
Vaan tuli talvi ja tuprusi lunta.
Uinuen suvisien muistojen unta
harhaili hankea neitonen,
lauleli kylmässä värjyillen.
Sävy oli katkera neitosen laulun.
Kasvoilla väri oli kuoleman kauhun.
Vilusta ja nälästä laulaen näin
rimpusi neitonen eellehen päin.
Pakastii piipitti pihlajapuusta:
”Älä, älä siitä! Sä laulele muusta!”
”Laulelen sitä mitä sisälläni on;
vilu on, nälkä on armoton.”
”Omiasi älä, vaan muista sa laula!”
”Ensiksi leipää, sä seppelekaula!” –
”Mistäpä sulle sen leivän sain?”
”Älä edes estele laulelujain!”
Vilustansa neitonen lauleli hetken,
vaan pian nälkä jo katkasi retken. –
Neitonen kaatui. – Miksi? – Ken ties.
Hangelta löysi sen hiihtävä mies.


Lähde: Soini, Lauri 1903: Punasta ja vihreää: runoja. E. E. Sundvall, Helsinki.