Olemisen riemu

Olemisen riemu Kirjoittanut Edith Södergran

Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä.

Olen osa kaikkeuden suurta voimaa,

yksinäinen maailma miljoonien maailmoiden parissa,

niinkuin ensi luokan tähti, joka sammuu viimeksi.

Riemu elää, riemu hengittää, riemu olla olemassa!

Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa pitkin

ja kuunnella yön hiljaista virtaa

ja seisoa vuorella auringossa.

Käyskelen aurinkoa pitkin, seison auringolla,

en tiedä mistään muusta kuin auringosta.

Aika – muuntajatar, aika – hävittäjätär, aika – loihtijatar,

tuletko uusin juonin, tuhansin kavaluuksin tarjoamaan minulle olemassaolon

niinkuin pienen siemenen, niinkuin kehään kiertyneen käärmeen, niinkuin merellisen luodon?

Aika – sinä murhaajatar – väisty luotani!

Aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten

ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet,

mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.

Lähde: Södergran, Edith 1929: Levottomia unia: runoja. Suomentanut Uuno Kailas. Tulenkantajain osakeyhtiö, Helsinki.