Oi, kuin oli kummaa silloin!

Oi, kuin oli kummaa silloin! Kirjoittanut Lauri Soini

Oi, kuin oli kummaa silloin –

kun muistelen jälkeenpäin!

Oi, kuin oli kummaa, illoin

kun silmäsi loistavat näin!

Sun silmäsi silmäni huikas,

ja kun katselin maailmaan,

niin silmistä kaiken kansan

sun katsehes loisteli vaan.

Sun henkesi hellä! Se tuntui

koko maailman kattavan.

Sen vahvasti, vahvasti uskoin

yli aikojen aaltoavan.

Oli yö kuin välkkyvä päivä

ja päivä kuin välkkyvä yö,

mure riemua, murhetta riemu

ja leikkiä raskainkin työ.

Mä nukkuen puoleksi valvoin

ja valvoen uinailin,

ja houruna illalla myöhään

kedon halki mä harhailin.

Mä houruna illalla myöhään

sun luoksesi syöksähdin.

Sun silmäsi! Silloin ne loisti

ikikirkkahin kyynelin.

Minä houruna illalla myöhään

sun luoksesi syöksähdin.

Sua katselin silmästä silmään –

pois horjuen harhailin.

Läpi yön minä lauluja lauloin –

oi, kuinka ne kuohuivat! – –

Jo poltetut, poltetut ammoin

ovat laulut ne onnettomat.

Vaan ei pala koskaan se muisto,

en voi sitä unhottaa.

Mä soisin sen siiville tuulten,

mut en sitä sinne saa.

Lähde: Soini, Lauri 1902: Kansa ja kannel. Minervan kirjakauppa, Helsinki.