Oi, kuin oli kummaa silloin!

Oi, kuin oli kummaa silloin!

Kirjoittanut Lauri Soini


Oi, kuin oli kummaa silloin –
kun muistelen jälkeenpäin!
Oi, kuin oli kummaa, illoin
kun silmäsi loistavat näin!
Sun silmäsi silmäni huikas,
ja kun katselin maailmaan,
niin silmistä kaiken kansan
sun katsehes loisteli vaan.
Sun henkesi hellä! Se tuntui
koko maailman kattavan.
Sen vahvasti, vahvasti uskoin
yli aikojen aaltoavan.
Oli yö kuin välkkyvä päivä
ja päivä kuin välkkyvä yö,
mure riemua, murhetta riemu
ja leikkiä raskainkin työ.
Mä nukkuen puoleksi valvoin
ja valvoen uinailin,
ja houruna illalla myöhään
kedon halki mä harhailin.
Mä houruna illalla myöhään
sun luoksesi syöksähdin.
Sun silmäsi! Silloin ne loisti
ikikirkkahin kyynelin.
Minä houruna illalla myöhään
sun luoksesi syöksähdin.
Sua katselin silmästä silmään –
pois horjuen harhailin.
Läpi yön minä lauluja lauloin –
oi, kuinka ne kuohuivat! – –
Jo poltetut, poltetut ammoin
ovat laulut ne onnettomat.
Vaan ei pala koskaan se muisto,
en voi sitä unhottaa.
Mä soisin sen siiville tuulten,
mut en sitä sinne saa.


Lähde: Soini, Lauri 1902: Kansa ja kannel. Minervan kirjakauppa, Helsinki.