Ohmon Elli

Ohmon Elli. Kirjoittanut Gustaf Fröding

Tuoll’ Ohmon tölli on rinteen alla,

Asunto Anteron harmajan.

Mä muistan, tyttönsä ainut Elli

Kuin kulki kaitsien kankahalla

Livertäin aamusta iltahan.

Iloisin ain’ oli iloisista,

Tansseissa, leikeissä parahin,

Kot’-töissä nopsa ja riihess’ uuras.

– Mut usein kuihtuvi kukkasista

Kauneimmin kasvava, lupaavin.

Mies vieras Ohmoon sai kiertäväinen,

Käy metsäss’ seurana paimenen.

Mut juorut ilkeät kylää kulki,

Tul’ Elli raukasta hourupäinen.

– Keväällä tappoi hän lapsosen.

Mä muistan, kuinka hän vangittihin,

Ei itkenynnä, vaan valkeni.

– Hän neljä vuotta sai vankeutta

– Niin Ohmo murheella mustattihin.

Ken sinne mennä nyt hennoisi!

Ja vanha Antero, ukko parka,

Hän hakkaa käyränä halkojaan,

Hän ennen ain’ oli naurusuinen,

Van nyt on katseensa synkkä, arka,

Hän tarkkaa työtään ja jalkojaan.

Hän välttää ihmisten katseloita,

Ei puhu koskaan, ei kellekään;

Hän riutuu, sielua tuska kalvaa,

Hän väistyy vastahan kulkijoita,

Ja itkee ollessa yksinään.

Lähde: Fröding, Gustaf 1895: Valittuja runoja: kokoelmista ”Guitarr och Dragharmonika”, ”Nya Dikter” ja ”Räggler å Paschaser”. Suomentanut Yrjö Weijola. Tarkastanut ja lyhyellä luonteenkuvauksella varustanut Kasimir Leino. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.