Odotus

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Sinun askeles ääntä vuotan,
kun on syreenit kukassaan,
ja sun tuloos, Kaivattu, luotan
lumen kattaessa maan.
Sua oottelen yhäti, joskaan
sua ikänä nähnyt en.
Oi miksi et saavu koskaan
ja tartu kätehen?
Joka syys tuo härmää tukkaan,
ja mun huuleni kukkivat hukkaan,
käy selkäni kumaraan.
Ma jo varroin kevään armaan.
Jos et suveeni saavu, varmaan
tulet syksyyni korkeaan.


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1929: Kahlittu: runoja. WSOY, Porvoo.