Odottaessa.

Kirjoittanut anonyymi


Rauhaton on joka rinta,
tuskaisena sydän lyö. –
Kaikkein, kaikkein kallehinta
peittää vielä synkkä yö.
Mont’ on ollut tuskan yötä,
Kansallemme katkeraa. –
Mont’ on tehty täällä työtä,
vaan ei työtä jalompaa!
”Alas vääryys, alas sorto,
valtaan omat lakimme!” –
Niin ne päätti. – Mutta onko
valta meidän miestemme?
Huuto kuuluu kaikkialla:
”Pyyntöön Suomen suostukaa!
Kempä tahtois orja olla? –
Hirmuvalta poistakaa!”
Kuluu hetki, kuluu toinen,
yöhyt yhä vallitsee.
Tuikkii tähti, tuikki toinen,
taaskin kaikki himmenee...
Mutta taivaan rantamalla
valo taaskin vilahtaa! –
Loppuuko jo öinen valta,
päivääkö se ennustaa?
Koittaako jo onnen huomen
näenkö jo aamun sen?
Voivatko nyt miehet Suomen
Saada valtaan oikeuden?
Jospa toivo harras Suomen
toteutuis vihdoinkin!
Koittais meille onnen huomen,
koittais sätein kirkkahin!

S. P.


Lähde: Eteenpäin 9.1.1906.