Oarre

Oarre Kirjoittanut Antti Räty

Muuan ukko makasi

Kuolinvuoteellansa;

Lapset luokseen manaisi,

Puhuin kuoleessansa:

”Pellostamme tavatten

”Oarteen, sanken suuren;

”Jos sen ylös kaivatten,

– ”Outten rikkaat juurin.

Enempeä ei sanonut,

Sillä puheet puuttui;

Eäni oli vajonut,

Ja hän mullaks’ muuttui.

Tuskin oli hauassa

Heijän vanha isä,

Kuin jo lapset, paijassa,

Penkoivatten hi’essä.

Päivät, yöt, nyt kaiveltiin

Koko pellon moata;

Paikat kaikki raivettiin,

Voan ei soatu oartta.

Lapset oli surussa,

Sanoit: ”isä petti” –

Kaivoit, vieläik, toivossa:

– ”Meillen tyhjän jätti!” –

”Niinpä Isään vainaamme

”Emmö soatak luottaa –

”Turhaan meni vaivamme,

”Kaivettiin jo suotta.

Voan – jo toisa suvena,

Näkivät he kumman;

Pelto kasvoi tuhona,

– Saivat aika summan.

Tästä vasta näkivät,

Jotta oli totta;

Tätäik aina tekivät,

Saivat rikkuutta.

A[ntti]. Räty.

Lähde: Suomi 5.6.1847.