Nyt tiedän

Nyt tiedän. Kirjoittanut Irene Mendelin

Sin’ olit niin suuri mun mielestäin,

sin’ olit niin kaunis ja pyhä.

Ma luulin sun seisovan pystyssä päin,

ma luulin sun voittavan yhä.

Ma elelin laaksossa matalalla,

sin’ olit niin huimaavan korkealla.

Mut vuorilta tuuloset raikkaat käy,

ne laaksojen lapsille soittaa.

Kun notkoissa haimettakaan ei näy,

niin vuorilla valo jo voittaa.

Sa siell’ olit valossa välkkyvässä,

ma kuljin yössä ja pimeässä.

Mut yöhöni synkkähän toisinaan

soi sana niin suuri ja syvä.

Sai sieluni kielet se sointumaan

tuo ääni niin soiva ja hyvä.

Ma katselin polkua kaitaa, siljaa,

kun kuuntelin sua niin hiljaa, hiljaa.

Sin’ olit niin suuri mun mielestäin,

sin’ olit niin kaunis ja pyhä.

Ma luulin sun seisovan pystyssä päin,

ma luulin sun voittavan yhä.

Nyt tiedän: on vuorilla vaaraa monta,

ja monta on hetkeä voimatonta.

Lähde: Mendelin, Irene 1915: Lehtisiä koivikosta. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.