Nyt hulmu, sinivalkoinen!

Nyt hulmu, sinivalkoinen! Kirjoittanut Eero Eerola

Nyt hulmu, sinivalkoinen,

lyö, ristilippu, lyö!

Jo tuntee sinut Europa,

jo valkes Pohjan yö,

nyt vaarat, metsät humajaa

ja koskein kohu soi:

maa itsenäinen, Suomen maa,

ja kansa vapaa, oi!

Jo katkes vieraat kahlehet,

ja tuhatvuotten ies

on hervonnut, on lauennut,

nyt itse rastit ties.

Kun muinen rautakinnastas

sa Europassa löit,

teit toisen vuoks sen käskystä,

vaikk’ omaa leipää söit.

Ja toinen niitti kunnian

ja valtaan kohos kait,

mut sinä kotikonnullas

ain yksin kestää sait,

ja sadat kerrat poroksi

sun kyläs poltettiin,

kun laumat inhat idänmaan

ne vyöryi yli niin.

Mut katso: korpikätköistään

taas kansa uusi nous’,

taas perkas pellon hurmeisen,

taas välkkyi kirkas jous’,

ja korpi lauloi lauluaan

ja vastas vuorten vyö,

ja Suomi suurtui suuremmaks’,

sen nosti kansan työ.

Sen nosti työ ja usko tää:

ei koskaan kaadu se,

min mahti maasta kimpoaa

kirkkaille taivaille,

mi luottaa Ukon voimahan

ja taikaan jumalain,

mi uskoo varmaan voittohon

ain valtain valkeain.

Näin Suomi nous, näin Suomi pääs

jo joukkoon kansojen,

lyö vapaana nyt hulmahtain

jo sinivalkoinen.

Ja jokainen nyt Suomen mies

sen tuntee sielussaan:

tään alkoi vapaan Suomen työn

jo isät aikanaan.

Tää meidän työt’ ei yksinään,

mut heelmän saimme me,

me kuulemme kuin velvoittaa

tuo ääni isäimme;

Jos vaiheet mitkä tulkootkin,

tää muista, Suomen mies,

kalleinta täällä maailmass’

on vapaa kotilies!

Lähde: Eerola, Eero 1930: Kuokka, miekka ja auringon armo: isänmaallisia runoja. Forssan kirjapaino o. y., Forssa.